Suomi-Tsekki-ottelun TOP 3 – Pakit lämäsivät verkot tötterölle
Kuva: Juha Tamminen
Leijonilta nähtiin tänään Kouvolassa huomattavasti pirteämpi esitys. Kankean avauserän jälkeen peli rullasi ja tuloksena oli makea revanssi Tsekistä 4-1-lukemin. Ratkaiseva oli toinen erä, jonka aikana Suomi maalasi kolmesti. Parannusta torstaihin näkyi kaikin puolin.
TOP 3
Mikko Rantanen U20-kultamitalistin debyytti miesten maajoukkueessa oli hyvinkin onnistunut. Rantanen tarjoili syötön Markus Granlundin 2-1-maaliin ja sai toisen tehopisteen Tommi Kivistön osumaan. Kokonaisuudessaan itsevarma esitys turkulaiselta, joka lupaa hyvää tulevaan. Pakit viivapelotteena Suomen puolustajat osoittivat tänään toden teolla vaarallisuutensa siniviivalla. Juuso Hietanen, Topi Jaakola ja Kivistö lämäsivät jokainen yhden osuman Tsekin verkkoon. Siis kolme pakin tekemää maalia neljästä. Varsin kovaa tekemistä siis kiekollisella puolella. Markus Granlund Toinen Pohjois-Amerikasta saapunut hyökkääjä oli mukana jokaisessa kolmesta ensimmäisestä maalista. Granlund antoi aloitusvoiton jälkeen syötön taakseen Hietaselle, laukoi Rantasen namupassista maalin ja syötti vielä Jaakolan viimeistelemän kolmannen osuman. Vahvoja näyttöjä, joten olisiko Vancouverin mies mahdollisesti se kärkisentteri kisoissa?LUE MYÖS:
- Jokerit koki jälleen tappion – Ilves tippui sarjakärjen paikalta
- IL: Jonne Virtasen ensi kauden työpaikka alkaa olla selvillä
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Ottelut, tulokset liput, tv ja Leijonien joukkue
- Tähtipakki myyntiin? SHL-seuralla istuu katsomossa kaksi kovapalkkaista pelimiestä
- Jokerit mylläsi hyökkäysketjujaan – tähtihyökkääjä sivuun ykkösnyrkistä
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- Kultaleijona kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen nopea käänne
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- TPS ykkösvahti jätti pelin kesken – Toni Söderholm paljasti syyn
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Kai Suikkaselta paljastus KooKoo-tähden tilasta
- Liiga-pesti päättyi – nyt Niclas Westerholmin perässä uusi seura!
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Kultaleijona kaupattiin NHL:ssä – siirtolistan jälkeen nopea käänne