Leijonien MM-avauksen TOP 3: Ennätysmies Laine otti tilanteen haltuun sheriffin elkein
Kuva: Getty Images
Leijonien kisat on korkattu käyntiin hulppealla murskavoitolla. Maalittoman avauserän jälkeen Valko-Venäjä jäi jyrän alle jopa niinkin suurin numeroin kuin 6-2 (lue otteluraportti tästä). Vakuuttava aloitus toi useammalle Suomen pelaajalle välittömästi onnistumisen.
Kisa-avauksen TOP 3
Kärkikenttien maalit Suomen kannalta tärkeää oli, että hyökkäyspään kärkikentät saivat heti onnistumisia. Monesti aiempina vuosina Leijonien maalinteko on ollut alkuun tahmeaa. Nyt pistetilinsä avasi jokainen kärkikenttien kuudesta hyökkääjästä. Maaleja Valko-Venäjän verkkoon mätettiin vaikean avauserän jälkeen hurjat kuusi kipaletta. Tehokkuudesta ei ole ainakaan ensimmäisen pelin perusteella siis puutetta. Mikael Granlund Granlund osoitti tänään miten hyvin hän sopii laidalle. Minnesota Wildin sentterin illan kaksi maalia oli tulosta hyvästä sijoittumisesta. Ensimmäisen maalinsa ”MG” upotti tarkalla rannelaukauksella Vitali Kovalin taakse. Jälkimmäisen Granlund iski röyhkeästi maalin edustalta irtokiekosta. Kertyihän tilille myös yksi maalisyöttö, ja tästä onkin hyvä jatkaa seuraaviin koitoksiin. Patrik Laine Paljon on Lainetta hehkutettu jo alkuvuoden U20-kisoista lähtien. Nyt 18-vuotias nuorukainen todisti jälleen, miksi kaikki ylistys on ansaittua. Laine-show pyörähti käyntiin toisen erän alussa, kun laiturista tuli nuorin MM-tasolla maalin tehnyt Leijona-pelaaja. Ennätysmaalin tamperelainen sijoitti verkkoon Aleksander Barkovin mainiosta tarjoilusta. 3-1-maali ylivoimalla olikin sitten tutumpaa Lainetta. Mikko Koivu hoiti tarjoilun, ja ”Pate” pamautti suoraan syötöstä lämärillään kiekon Kovalin selän taakse. Kokonaisuudessaan hurja debyytti toi Tampereen pojalle tehot 2+1, eikä tästä Laine-mania ainakaan hiivu.LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liiga-seuran monivuotinen luottohyökkääjä: sopimus purettu!
- Kanada vahvistuu NHL-tähtinimellä – myös kieltäytymisiä satelee
- HIFK:n tehopuolustaja: uusi osoite Liigasta!
- IS: Jere Karalahden tuomio selvisi
- Liigan maalikuningas: seura vaihtumassa!
- Leijonille taas uusi vahvistus NHL:stä
- Siirto purkissa – Kärppien hyökkääjä loikkaa kilpailijan leiriin!
- Mikael Granlundilta rehellinen vastaus suureen Liiga-kysymykseen
- MM-kisapaukku: Leijonat sai hirmuvahvistukset NHL:stä!
- UC: Markus Nutivaara siirtymässä Liigan huippuseuraan?
- IS: Leijonille huippuvahvistus MM-kisoihin!
- Pistehirmu etsii uutta seuraa – Liiga-joukkue yllättäen mukana taistelussa!
- UC: Markus Nutivaara siirtymässä Liigan huippuseuraan?
- Kärpät julkaisi maalivahtisopimuksen: ”Pystyy haastamaan Niklas Rubinin peliajasta”
- Nämä NHL-tähdet vapautuivat Leijonien käyttöön MM-kisoihin!
- Tyttöystävä lipsautti: Aleksander Barkov matkaa MM-kisoihin!
- Siirto purkissa – Kärppien hyökkääjä loikkaa kilpailijan leiriin!
- Leijonat saamassa huippuvahvistuksen MM-kisoihin – MTV: ”Keskusteluja käyty”
- Lähde: Ilves vahvistumassa NHL:ään varatulla huippulupauksella!
- IS: Kovia tehoja takonut puolustaja siirtyy Liigaan!