Jalonen kehui Leijonien avauserää MTV:lle: ”Jäätävää lätkää”
Leijonien murskauksen kohteeksi joutui tällä kertaa Saksa, jonka verkkoon Suomi iski viisi maalia. Päävalmentaja Kari Jalonen oli erityisen tyytyväinen ensimmäiseen erään, jossa Leijonat otti Saksalta luulot pois kahden ylivoimamaalin muodossa.
– Meidän ensimmäinen erä oli jäätävää lätkää. Otettiin siinä 2-0-johto, ja pidettiin se loppuun asti.
Avausottelussa Leijonien avauserä oli hieman tahmea, mutta nyt Leijonat oli selkeästi satsannut ottelun alkuun.
– Pelaajat lupasivat paremman startin kuin edellisessä ottelussa, Jalonen kertoi MTV:n haastattelussa.
Ennakkoon hehkutettu Leijonien ylivoima teki jälleen tulosta kolmen maalin muodossa. Jalonen muistutti, että kokoajan täytyy pystyä parempaan.
– Kolme yv-maalia. Halusin nähdä Patrik Laineen myös Koivun ketjun rinnalla. Tässä täytyy kuitenkin koko ajan ajatella isoa kuvaa kun mennään eteenpäin. Haluamme olla vielä parempia.
Maanantaina Leijonilla on edessä suurempi haaste, kun vastaan luistelee Yhdysvallat. Jalonen käänsi jo katseet tulevaan otteluun.
– Voittaminen tuo meille positiivista energiaa. Ei tämä ole sen ihmeellisempää kuin normaalit back-to-back-pelit. Hoidetaan levot ja ravinnot kunnolla, ja kerätään voimia huomiseen iltaan, jotta olemme silloin valmiita.
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi

- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa