Kanadan kuppi kellahti nurin – katso riitapukareiden törkeimmät sikailut
Kuva: Getty Images
Leijonat kaatoi eilen Kanadan puhtaasti 4-0. Voiton ansiosta Suomi voitti B-lohkon Kanadan jäädessä toiseksi. Ennakkosuosikkina otteluun lähteneet kanadalaiset eivät sulattaneet tappiota, vaan alkoivat purkaa turhautumistaan sikailemalla ja hakemalla vaarallisia taklauksia.
Vaarallisimman näköinen tilanne sattui ottelun alusta saakka kanadalaisten hampaissa olleelle Patrik Laineelle, jota Kanadan kapteeni Corey Perry kolautti törkeästi jalallaan.
Tilanteen jälkeen Laine varoi hetken jalkaansa, mutta ei onneksi satuttanut itseään. Tämä törkeily meni tuomareilta ohi, mutta ottelun loppuhetkillä kuumana käynyt Perry otti vielä jäähyn kampattuaan kiekottoman pelaajan keskialueella.
Perryn lisäksi Kanadan toisella kuumaveriköllä Brad Marchandilla oli vaikeuksia keskittyä puhtaasti jääkiekon pelaamiseen. Tässä Marchand repii Leo Komarovilta kypärän päästä ja joutuu tempustaan kahden minuutin huilille.
Leijonien supertähti Laine joutui kaltoin kohdelluksi Perryn lisäksi myös Taylor Hallin toimesta. Tilanne muistuttaa hieman Perryn jalkapyyhkäisyä, mutta ei ole yhtä tahallisen näköinen. Tästäkin Laine onneksi selvisi ehjin nahoin.
Näiden lisäksi myös Leijonien maalivahtia Mikko Koskista yritettiin herpaannuttaa tilanteen jälkeisillä tökkimisillä. Ottelun avauserässä Derick Brassard joutui istumaan kaksiminuuttista huidottuaan Koskista tilanteen jälkeen sormille. Psyykkaaminen ei kuitenkaan tuottanut tulosta, vaan ensimmäistä kertaa tässä turnauksessa Kanada jäi ilman tehtyjä maaleja.
Leijonat kohtaa torstaina pelattavassa puolivälierässä Tanskan.
LUE MYÖS:
- Tässä Kanadan leiriryhmä nuorten MM-kisoihin – mukana NHL-vahvistuksia
- Jukurit: surkeita uutisia
- Ässät menetti kaksi miestä sairastuvalle – Miro Karjalainen sivussa pitkään
- Jokerit vahvistuu: Haaviin Nuorten Leijonien MM-mitalisti!
- Tässä Kasimir Kaskisuon uusi joukkue – yllätysvalinta!
- TPS pelaajakaupoilla: haaviin isokokoinen puolustaja!
- Yle: Leijonat-tähti Jan-Mikael Järvinen lähtee Ässistä – siirtyy toisen Liiga-seuran riveihin!
- Ässille karmiva takaisku: menestyksen kulmakivi lähtee
- IL: Nuorille Leijonille karmea uutinen NHL:stä?
- Dallasin suomalaistähdet huudattivat kotiyleisöä – katso ratkaisuosumat
- Suomalaisvahdilta yllätysilmoitus Tiktokissa: uusi seura!
- Yle: Leijonat-tähti Jan-Mikael Järvinen lähtee Ässistä – siirtyy toisen Liiga-seuran riveihin!
- Pelicansille surkeita uutisia – sairastupa täyttyi entisestään
- Leijonien joukkueeseen yllätysmuutos: ensikertalainen mukaan!
- Tapparasta tuttu tshekkijärkäle sai lähtöpassit Pohjois-Amerikasta – missä ura jatkuu?
- Paita kattoon – Marko Anttilan pelinumero jäädytetään!
- Jokerit vahvistuu: Haaviin Nuorten Leijonien MM-mitalisti!
- TPS pelaajakaupoilla: haaviin isokokoinen puolustaja!
- IL: Nuorille Leijonille karmea uutinen NHL:stä?
- Tässä Kasimir Kaskisuon uusi joukkue – yllätysvalinta!