Leijonien matka jatkuu välieriin – Laine ja Granlund jälleen voiton takuumiehet
Suomi kaatoi Tanskan MM-kisojen puolivälieräottelussa numeroin 5-1 ja eteni turnauksen mitalipeleihin. Tanska laittoi kunnioitettavasti kampoihin, mutta ei lopulta mahtanut mitään koneen lailla tahkonneelle Leijona-joukkueelle.
Granlund avasi maalihanat
Leijonat aloitti ottelun väkevästi. Ensimmäiset viisi minuuttia oli leijonapaitojen hallittua pyöritystä Tanskan puolustusalueella. Ensimmäisen erän jälkeen Suomi johtikin ottelua 1-0 Mikael Granlundin veivattua kiekon näppärästi Tanskan maalin yläkulmaan. Ennen Leijonien johtomaalia Tanska heräsi alkuhorroksesta ja loi muutaman laadukkaan maalintekopaikan. Suomen maalivahti Mikko Koskinen joutui venymään huipputorjuntiin pitääkseen maalinsa puhtaana. Etenkin Tanskan NHL-kolmikko osoitti vaarallisuutensa.Laineen piiska viuhahti
Toisessa erässä Leijonat pääsi hieman onnekkaasti kahden maalin karkumatkalle, kun Pelicansissa pelaava Stefan Lassen huitaisi kiekon epäonnisesti omaan maaliin. Maali merkattiin Jarno Koskirannalle, jonka irtokiekon Lassen sähläsi omaan verkkoon. Erän puolivälin jälkeen Tanskan tehokas ylivoima puri myös Leijonia vastaan. Mikko Rantasen istuessa jäähypenkillä Lars Eller kavensi Leijonien johdon yhteen maaliin. Tässä vaiheessa esiin astui jälleen kerran Patrik Laine, joka pyyhkäisi huimalla rannelaukauksella Leijonat takaisin turvallisemman tuntuiselle kahden maalin karkumatkalle. Tanskan puolustus antoi Laineelle tilaa, eikä maalivahti Sebastian Dahm voinut mitään Laineen turnauksen seitsemännelle täysosumalle. Kolmannessa erässä Tanska ei saanut kiriä käyntiin, vaan Leijonat teki fiksulla pelaamisellaan Tanskan aseettomaksi. Jussi Jokinen ja Mikael Granlund kaunistelivat osumillaan ottelun loppulukemat 5-1:een. Suomi kohtaa lauantaina pelattavassa välierässä joko Venäjän tai Saksan.LUE MYÖS:
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse