Uutuuskirja: Nuorten Leijonien MM-sankari oli lähellä jäädä rannalle joukkueesta – ”Missä oikein olet”
Kuva: Getty Images
Kasperi Kapanen nousi tammikuussa Suomen suureksi sankariksi hyökkääjän ratkaistua Nuorille Leijonille alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden jatkoaikamaalillaan Venäjän verkkoon. Oli kuitenkin lähellä, ettei Jukka Jalonen olisi valinnut kuopiolaista lainkaan ryhmäänsä.
Iltalehden mukaan Harri Pirisen kirjoittamassa tuoreessa kirjassa Nuorten Jääkiekon maailmanmestarit 2016 paljastetaan päävalmentaja Jalosen raivostuneen Kapaselle ennen kisoja tärkeän nuorten maajoukkueen leirin väliinjättämisestä Vierumäellä. Nuorukainen heräsi tuolloin kaverinsa mökillä äitinsä huolestuneeseen puheluun.
Ote kirjasta:
Heinäkuun 26. päivä 2015 on valjennut jo tunteja sitten kauniissa järvenrantamaisemassa Suonenjoella. Eräällä mökillä on kuitenkin vielä hiljaista. Edellisenä iltana on juhlittu kaveriporukalla seurueen erään jäsenen syntymäpäiviä, ja useimpia vielä nukuttaa.
Noin kello 9.57 yksi puhelin pärähtää vaativasti soimaan.
– Haloo.
– Äiti täällä moi. Vierumäeltä soitettiin, että siellä otetaan parhaillaan joukkuekuvaa. Taidat olla vähän myöhässä? Missä sä oikein olet?
Voi helvetin helvetin helvetti! Kasperi Kapanen muistaa ajatelleensa.
– Mitäs v**tua nyt tehdään?
Seuravaihto selitti
Kapasen mökkireissulle tärkeänä päivänä löytyi selitys. Hyökkääjä oli juuri ennen leiriä kaupattu Pittsburghista Torontoon. AHL-seura. Kapasen itse näki tuolloin oma-aloitteisen harjoittelun parempana ratkaisuna kuin maajoukkueen mukaan lähtemisen. – Olin itse sitä mieltä, että voisi olla parempi treenata kuin lähteä maajoukkueen mukaan. Siinä olisi tullut monta lentoa edestakaisin Pohjois-Amerikan ja Suomen välillä, aikaerot ja kaikki muu rasitus leirin ja muutaman pelin takia, Kapanen kertoo kirjassa. – Muistaakseni toimitusjohtaja Kyle Dubas lupasi jutella asiasta Jukan tai jonkun muun Jääkiekkoliiton henkilön kanssa. Jossain kohdassa jokin oli mennyt ristiin, eikä kukaan ollut ilmoittanut kenellekään, etten ole tulossa Vierumäelle. Jalonen ei ollut kirjan mukaan aiemmin valmentanut Kapasta. Sen sijaan valmentaja oli kuullut juttuja huonosta joukkuepelaajasta ja itsekeskeisestä persoonasta. Jalonen päätti lopulta itse ottaa selvää asiasta lentämällä Torontoon tapaamaan Kapasta. – Torontossa jutellessamme kävi selväksi, että Kasperi oli erittäin motivoitunut tulemaan mukaan, pelaamaan hyvin ja auttamaan joukkuetta. Siihen, mitä kesällä oli tapahtunut, emme enää edes palanneet. Se oli jo historiaa, eikä sille voinut enää mitään, Jalonen kommentoi asiaa kirjassa. Iltalehden alkuperäisen jutun voit lukea tästä.LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse