Leijonien Sami Lepistö myöntää, että yksi asia Venäjällä ”jopa vähän hävettää”
Leijonien konkariosastoon kuuluu World Cupissa puolustaja Sami Lepistö. Lokakuussa 32 vuotta täyttävä ”Leppä” aloitti elokuussa jo viidennen KHL-kautensa.
Sitä edeltäneet viisi kautta taas kuluivat taalajäillä, joten nyt Torontossa on edessä lyhyt paluu tuttuihin maisemiin.
– Tulee varmasti huikea turnaus, kun NHL pitkästä aikaa järjestää tällaisen. Varmasti haluavat tehdä kaiken viimeisen päälle, Lepistö toteaa Leijonat.comin haastattelussa.
Leijonien esiottelut Helsingissä ja Göteborgissa pelataan kavennetuissa eli NHL-kokoisissa kaukaloissa.
– Totta kai se auttaa valmistautumisessa, mutta en itse asiassa oikeastaan edes huomannut täällä Helsingissä, että onpa tämä nyt pieni tai mitään. Isossa kaukalossa pelaaminen on ehkä pakille jopa vaikeampaa, kun hyökkääjillä on enemmän tilaa kierrellä ja kaarrella.
– Pienessä askissa painimista tulee tietysti enemmän, mutta ei se ole mikään ongelma.
Pelituntuma Lepistöllä ja muilla KHL-veljillä on kauden alkamisen vuoksi jo hyvällä tolalla. Sen sijaan Lepistön venäjän kieli ei, ainakaan vielä.
– Ymmärrän jotain ja pystyn vähän kommunikoimaan, mutta en mä esimerkiksi tätä haastattelua pystyisi venäjäksi tekemään, Lepistö hymyilee.
– Se vähän hävettääkin jopa. Olisihan kieli ollut jo mahdollista oppia, mutta enemmän se on ollut omaa laiskuutta.
Seurajoukkueessa Ufassa pukukoppikieli on venäjä.
– Meillä on viisi ulkomaalaista pelaajaa, ja osa venäläisistä puhuu kyllä englantia. Lisäksi pakki- ja hyökkäysvalmentajat ovat olleet NHL:ssä, joten he pystyvät treeneissä tarvittaessa tulkkaamaan, Lepistö kertoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!