Lauantaina käyntiin lähtenyt World Cup käy jo täyttä höyryä eteenpäin. Maanantaina huippujääkiekosta päästään nauttimaan kahden kamppailun verran, kun keskenään kohtaavat ensin Euroopan kokoelmajoukkue ja Tsekki sekä myöhemmin Venäjä ja Pohjois-Amerikan alle 23-vuotiaiden joukkue.

Pystyykö Eurooppa voittamaan toistamiseen?

Team Europea pidettiin ennen turnauksen alkua yhtenä kilpailun heikoimmista joukkueista. Kokoelmaryhmä kuitenkin yllätti jo avausottelussaan Yhdysvallat, jättäen vahvan vastustajansa nollille voittokaasti lukemin 3-0. Joukkue nojasi ennen kaikkea maalivahtinsa Jaroslav Halakin upeaan torjuntatyöskentelyyn.

Euroopan kokoelmajoukkuetta vastaan luistelee maanantaina Tsekki, joka joutui Kanadan murjomaksi avausottelussaan maalein 6-0. Alkulohko on brutaali kaavaltaan, joten Tsekin olisi pakko ottaa voitto toisesta ottelustaan, jos se tahtoo päästä lohkostaan etenemään.

Molempien menestys kulminoituu paljolti maalivahtipeliin. Tsekillä Michal Neuvirth ja Euroopalla Halak kannattelevat joukkueitaan merkittävällä panoksella. Molemmista joukkueista löytyy hyökkäyksen osaamista, mutta maalivahtipeli voi olla kaikkein ratkaisevin osa-alue tässä ottelussa.

Punakone vastaan sähäkät nuoret

Venäjä jäi Ruotsin vahvan puolustuksen pihteihin turnauksen avausottelussaan. Joukkue taipui maalein 2-1.

Venäjä on vahva vastakohta nuorten kokoelmajoukkueelle. Joukkueesta löytyy runsaasti kokemusta, ennen kaikkea kovista peleistä. Tulosyksikkö on vakuuttava nimilistaltaan. Keihäänkärkenä joukkueella on Aleksander Ovetskinin ja Jevgeni Malkinin kaltaisia tykkejä, jotka vauhtiin päässeenä luovat vastapuolelle harmaita hiuksia.

Team North America dominoi Suomea avausottelussaan. Nuoret olivat sähäköitä, energisiä ja taitavia, hyödyntäen ominaisuuksiaan erinomaisesti tutussa pienessä kaukalossa. Joukkue ei esittänyt juuri minkäälaisia heikkouksia, sillä Suomi ei kyennyt juuri testaamaan liiemmin joukkueen puolustusta isomman kaavan kautta. Matt Murray maalilla pelasi vahvasti.

Ottelun mielenkiintoisin kysymys lieneekin, miten nuoret pärjäävät, jos ja kun Venäjän hyökkäyspeli asettuu uomiinsa. Kamppailusta on odotettavissa kuitenkin erittäin tasokas taisto kahden taitavan joukkueen välillä.

Ottelut tänään ja ensi yönä

Team Europe-Tsekki klo 22.00 (Viasat Jääkiekko HD, Viasat Hockey, Viaplay)

Venäjä-Team North America 20.9. 03 (Viasat Jääkiekko HD, Viasat Hockey, Viaplay)