Lauri Marjamäki haluaa mallia Suomeen Pohjois-Amerikasta – ”Täällä nostetaan yksilöt esille”
Lauri Marjamäki joutui Leijonien uutena päävalmentajana World Cupissa heti kovan haasteen eteen. Suomi hävisi turnauksen kaikki kolme otteluaan ja teki vain yhden maalin.
Yksi turnauksen onnistujia oli putoamisestaan huolimatta Kanadan ja Yhdysvaltojen nuorista lupauksista koottu Team North America. Marjamäen mielestä Suomikin voisi ottaa mallia Pohjois-Amerikan pelaajakasvatuksesta.
– Minä tykkään tuosta pohjoisamerikkalaisesta tavasta. Täällä nostetaan yksilöt ja pelaajat esille. Me ollaan pikkuisen jääty Suomessa valmentajakeskeiseen teknis- taktiseen ajatteluun. Pelaajat pelaa täällä ja valmentajan tehtävä on auttaa heitä, Suomen päävalmentaja kommentoi torstain Venäjä-ottelun jälkeen lehdistölle.
Marjamäki myös ehdottaa Suomeen pienen kaukalon rakentamista. Leijonien valmentaja uskoisi NHL-pelaajien hyötyvän siitä.
– Meidän 20-vuotiaat käy koko ajan Pohjois-Amerikassa. Kaikki kilpailut on siellä. Me tarvitaan ehdottomasti yksi pieni kaukalo. Näin meidän NHL-pelaajat saisi harjoitella kesän ja pystyttäisin maajoukkueessa hyödyntämään sitä, Marjamäki lisäsi.
Leijonat.com/Otto Palojärvi, Toronto
- Norjan joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana NHL- ja Liiga-pelaajia
- Tässä ovat jääkiekon MM-kisojen selostajat – Antero Mertaranta ei ole ainut leijonaääni
- Ruotsille tipahti vaihteeksi huonoja uutisia – ”NHL-unelmavahvistus” kieltäytyi MM-kisoista
- NHL-supertähden johdolla kisoihin – tältä näyttää Sveitsin MM-joukkue
- Tapparan mestarihyökkääjä jätettiin ulos MM-kisoista – syynä oluen juominen
- Päävalmentaja Kari Jalonen sai töitä huippuseurasta
- Leijonat avausottelussa kovan haasteen edessä – tässä on Tshekin MM-joukkue
- HIFK julkisti kerralla kolme uutta sopimusta – maalitykki jatkaa seurassa!
- Kärpät solmi pitkän jatkosopimuksen maalikuningas Teemu Turusen kanssa
- Jättimäinen kaappaus! JYP vahvistuu Pelicansin tähtihyökkääjällä
- NHL-pudotuspeleissä ratkaisu – kolme suomalaista vapautui Leijonien käyttöön
- Tässä Leijonien joukkue MM-turnaukseen!
- Yllättävä veto! Lähde: suomalainen NHL-lupaus siirtyy Ruotsiin
- Kamala uutinen: MM-kisoissa pelannut hyökkääjä on kuollut 31-vuotiaana
- Nämä pelaajat putosivat Leijonien MM-kisajoukkueesta viime metreillä
- TV5: NHL-tähti Juuse Saros teki päätöksensä MM-kisojen suhteen
- Nyt jysähti! Los Angeles Kingsin pistekunkku lähtee MM-kisoihin
- Kiekko-Espoo jysäytti pöytään merkittävän pelaajasopimuksen!
- Yhdysvaltojen joukkue julki jääkiekon MM-kisoihin – mukana kivenkovia NHL-pelaajia
- Näin näet Leijonien ottelut jääkiekon MM-kisoissa ilmaiseksi