Positiivisia uutisia – Mikko Rantanen heti valmis NHL-valloitukseen?

Leijonahyökkääjä Mikko Rantasen suunnitelmat NHL:n täydellisestä valloittamisesta saivat kovan kolauksen pari viikkoa sitten, kun hänellä todettiin nilkkavamma, jonka toipumusajaksi arvioitiin 2-4 viikkoa.
Nyt tunnelin päässä on kuitenkin valoa, sillä Colorado Avalanchen nettisivujen mukaan 19-vuotias suomalainen ykkösvaraus palasi sunnuntaina paikallista aikaa takaisin kaukaloon. Hän tosin luisteli vielä yksin, eikä siis ottanut osaa joukkueensa harjoituksiin, mutta alle 20-vuotiaiden maajoukkueen leijonakipparille ylipäätään nouseminen luistimelle maistui satavarmasti.
– Hänen toipumisensa edistyy ja asiat ovat menneet hyvin. Nyt hän oli jäällä, arvioimme hänen tilanteensa uudelleen ja jatkamme siitä, Avalanche-päävalmentaja Jared Bednar kommentoi seuran verkkosivuilla.
Rantanen edustaa pelaajana Leijonien tulevaisuutta ja hän oli maajoukkueen matkassa jo viime kevään MM-kisoissa. Lisäksi hän voitti vuodenvaihteen 2015-16 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa kultaa, totta kai kapteenin roolissa.
Rantaselta, joka on TPS-kasvatti, odotetaan Coloradossa isoja asioita, joita hän saavutti viime kaudella AHL:n puolella, ollen muun muassa nuorin ikinä AHL:n tähdistöotteluun valittu pelaaja.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Patrik Laine vastaa Tuukka Raskin kritiikkiin: ”Olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja tota”
- Ruotsi kaatoi Yhdysvallat – rakkaan naapurin laiha lohtu
- Tässä ovat Leijonien suurimmat onnistujat ja epäonnistujat 4 Nations -turnauksessa
- Leijonat sai Antti Pennaselta synninpäästön – kehui yhtä ominaisuutta: ”Erittäin tyytyväinen”
- Leijonilta karmea startti ja upea nousu! 4 Nations päättyi karvaasti
- Suoraa puhetta! Tuukka Rask lyttää Patrik Laineen USA:n tv:ssä – ”Täydellinen esimerkki siitä”
- Kanadan päävalmentajalta ylistävä analyysi Leijonista: ”Siinä suomalaiset ovat todella hyviä”
- Leijonien ketjuissa muutos Kanada-otteluun – Joel Armia taas mukana
- Raivaako Leijonat tiensä 4 Nationsin finaaliin? Tässä ovat Kanadan vaarallisimmat tähdet
- Tappara purki maalivahtinsa sopimuksen!
- Patrik Laineelta viiltävä kuitti kanadalaisyleisölle
- Pelicans myi maalipyssynsä Ruotsiin – onko kassatilanne nyt turvattu?
- Suoraa puhetta! Tuukka Rask lyttää Patrik Laineen USA:n tv:ssä – ”Täydellinen esimerkki siitä”
- KooKoo rysäytti: Löi tiskiin ison sopimusuutisen!
- Jesse Puljujärvestä huikeaa puhetta
- Tässä Leijonien aloittava maalivahti Kanadaa vastaan!
- Tappara ja Kärpät haalivat vahvistuksia – haaviin NHL-huippulupaus sekä mestarihyökkääjä
- Leijonien valmennukselle kovaa kritiikkiä Ruudun studiossa: ”Suomi oli ainoa”
- IS: Kärpiltä hurja värväys – ratkeaako koko kauden piinannut maalivahtiongelma?
- Liiga-seura vahvistuu kanadalaishyökkääjällä!