Pekka Rinne seuraava suomalainen Stanley Cup -voittaja? – ”Eri kaverit pystyvät nousemaan esiin”
Kuva: Getty Images
Jo ennen kauden alkua moni piti Nashville Predatorsia koko Läntisen konferenssin suosikkina, ja viime yönä nähty avausottelu oli vakuuttava. Predators nimittäin voitti Chicago Blackhawksin lukemin 3-2.
Moni piti ennen kauden alkua Predatorsin heikoimpana lenkkinä maalivahtipelaamista – eli siis toisin sanoen Pekka Rinnettä. Viime yön ottelun alku olikin Predators-fanien kannalta pelottava, sillä Rinne päästi avauserässä selkänsä taakse kaksi maalia.
Tämän jälkeen suomalaisvahti astui kuitenkin esiin ja oli lopulta Predatorsin voiton yksi takuumiehistä. Rinne torjui ottelussa kaiken kaikkiaan 22 laukausta, joten hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,7.
Lähtökohdat muuttuneet
Predators oli pitkään joukkue, joka ylsi parhaimmillaan pudotuspeleihin, mutta siellä menestyminen oli tuskaista. Nyt lähtökohdat ovat monien papereissa kuitenkin sellaiset, että Predatorsin odotetaan voittavan. Sen odotetaan olevan joukkue, joka pystyy parhaimmillaan yltämään vaikka mestaruuteen saakka. Se hankki viime kaudella riveihinsä ykkössentterin Ryan Johansenin muodossa, sekä menneenä kesänä P.K. Subban liittyi joukkueen vahvuuteen. Myös Rinne on vakuuttunut tämän hetkiseen kokoonpanoon. – Meidän pukukopissamme on valtava määrä lahjakkuutta. Jokaisena eri iltana eri kaverit pystyvät nousemaan esiin ja olemaan ottelun hahmoja, Rinne kertoi The Tennesseanille.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan