Sebastian Aholle suitsutusta oikealta suunnalta – ”On ollut todella hyvä”
Kuva: Getty Images
Carolina Hurricanesin matkassa NHL-uransa aloittanut Sebastian Aho on pelannut tähän mennessä viisi ensimmäistä otteluaan piste per peli -keskiarvolla.
Aholla on tässä vaiheessa kasassa tehot 0+5, joista viime ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan syntyi kaksi.
19-vuotias nuorukainen kerääkin kehut päävalmentajaltaan Bill Petersiltä The News & Observerin haastattelussa.
– Hän on ollut todella hyvä. Kaikki nämä nuoret, jotka ovat saapuneet liigaan suuren kohun saattelemana ovat olleet hyviä, eikä hän eroa heistä millään tavalla.
Testi toimi – paikka ykkösvitjassa?
Aho pelasi kauden ensimmäiset neljä otteluaan Teuvo Teräväisen ja Elias Lindholmin kanssa, muodostaen kokonaan pohjoismaalaisen hyökkäysvitjan. Viime otteluun vitja kuitenkin hajotettiin, kun Aho siirrettiin joukkueensa ykkösketjuun Jordan Staalin ja Joakim Nordströmin rinnalle. Testi niin sanotusti toimi, sillä suomalainen iski ottelussa heti tehot 0+2. Toki täytyy muistaa, että Ahon pisteistä kolme on syntynyt ylivoimalla, joten varsinainen kentällinen saattaa vielä muuttua.LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse