Sami Kapasesta KalPan uusi päävalmentaja – Pekka Virta saa etsiä uuden työnantajan
Kuva: Juha Tamminen
KalPa vahvisti verkkosivuillaan, että entinen Leijona-hyökkääjä Sami Kapanen siirtyy ensi kaudeksi seuran penkin taakse.
Itse asiassa Kapanen työskentelee jo tällä hetkellä joukkueen valmennustiimissä, mutta ensi kaudesta lähtien hänen tehtävänsä tulee olemaan päävalmentajan virka.
Tällä hetkellä päävalmentajana toimiva Pekka Virta saa toimia virassaan kauden loppuun saakka, mutta tämän jälkeen hän saa etsiä itselleen uuden seuran.
”Hyvää aikaa ottaa oppia”
Kapanen toimii jo KalPan pääomistajana ja viime kaudella hän luotsasi seuran A-junioreita, jotka voittivat sesongin päätteeksi SM-pronssia. – Olen erittäin otettu valinnasta ja innoissani tulevasta päävalmentajapestistäni, Kapanen kommentoi nimitystään seuran verkkosivuilla. – Ensi kauteen on kuitenkin vielä pitkä aika ja tässä kaudessa on paljon työtä tehtävänä koko valmennustiiminä. Kuluva kausi on minulle vielä hyvää aikaa ottaa oppia kahden kokeneen valmentajan rinnalla. Me valmennustiiminä uskomme, että tämän kauden joukkueella on iso potentiaali hyvään tulokseen ja nyt haluamme keskittyä siihen täysillä.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Ilves: karseita uutisia!
- Mikael Granlund: historiallinen ilta NHL:ssä!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Kisa: voita itsellesi NHL26-peli!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Patrik Laineesta huolestuttava tieto
- Olli Jokiselta tylyä tekstiä tappion jälkeen: ”Naps, naps, henkinen kantti oli siinä”
- Patrik Laine: pitkä sairausloma!
- Urheilucast: Teemu Pulkkinen neuvotteli Liiga-seuran kanssa!
- Karu uutinen: HIFK:n uusi hankinta heti sivuun!
- HIFK sai uusia vahvistuksia – debytoivat heti!
- Urheilucast: tässä on ykkösehdokas Doug Sheddenin seuraajaksi
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- HIFK:n tähtivahvistuksella painajaismainen startti Liigassa
- Antero Mertaranta pöyristyi Pelicansin ottelun tuomaritoiminnasta MTV:llä: ”Erittäin heikko suoritus”
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Jesse Puljujärvi pisti verkot heilumaan – hirmuvire!