Venäjän vauhti oli liikaa – Leijonat sukelsi kolmannessa erässä
Kuva: Getty Images
Leijonat taipui nuorella joukkueella Karjala-turnaukseen saapuneelle Venäjälle lukemin 1-5. Leijonat oli läpi ottelun vaikeuksissa hurjaa tempoa pitäneiden nuorien venäläisten kanssa. Leijonat ei saanut omaa peliään käyntiin oikeastaan ottelun missään vaiheessa. Suomen ainoan maalin laukoi ensimmäisen ottelun aikuisten maajoukkueessa pelannut Miro Aaltonen.
Avauserän alkuminuuteilla Leijonat kaappasi pelin hallinnan itselleen, ja oli lähellä taikoa ottelun avausmaalin. Pekka Jormakka pääsi yrittämään suorasta hyökkäyksestä lähietäisyydeltä, mutta ei onnistunut ohittamaan Venäjän maalilla torjunutta Ilja Sorokinia.
Erän vanhentuessa Venäjä tuli yhä paremmin peliin mukaan. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 13.21, kun Venäjän Anatoli Golyshev yllätti Mikko Koskisen.
Koskiselle harmittava loukkaantuminen
Heti toisen erän alkuhetkillä Leijonat sai jobinpostia, kun joukkueen maalilla aloittanut Mikko Koskinen joutui jättämään kaukalon loukkaantumisen seurauksena. Koskinen piteli nivustaan ja käveli maalilta väistyessään suoraan pukuhuoneen suojiin. Mies kuitenkin palasi penkin päähän myöhemmin, joten mistään vakavasta ei todennäköisesti ole kysymys. Leijonien maalin suulle hyppäsi Vitjaz Podolskissa seurajoukkuetasolla torjuva Harri Säteri. Leijonat onnistui tasoittamaan ottelun ylivoimalla heti toisen erän puolivälin jälkeen. Ensimmäistä aikuisten maaotteluaan pelannut Miro Aaltonen niittasi kiekon reppuun Sakari Salmisen loistavasta poikittaissyötöstä.Tehokas Venäjä ratkoi päätöserässä
Ottelun kolmanteen erään lähdettiin 1-1-tasatilanteesta, mutta päätöserässä Venäjä kuritti Leijonia peräti neljällä täysosumalla. Erän puolivälissä Leijonien puolustus uinahti totaalisesti, minkä seurauksena Venäjän Andrei Svetlakov oli unohtunut takatolpalle täysin vapaaksi. TsSKA Moskovan hyökkääjä laukoi kiekon vastustamattomasti poikkisyötöstä Harri Säterin vartioimaan Leijona-maaliin. Juuri kun Leijonat käynnisteli takaa-ajoaan, iski Golyshev illan toisellaan ottelun lopullisesti ratkaisseen 3-1-osuman vastahyökkäyksestä. Venäjän kaunisteli lukemia vielä ottelun loppuhetkillä kahdella osumalla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuitti USA-leiristä – olisiko Kanadan supertähtien pitänyt jäädä olympiakylään?
- USA:n kultajoukkueet saivat kutsun Donald Trumpilta – naisjoukkueelta tyly vastaus
- Ukko-Pekka Luukkonen: loistouutinen
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Paul Maurice rikkoi hiljaisuuden – kommentoi Leijonat-huhuja: ”Hölmöyttä”
- Linus Nyman: loppukauden seura selvillä!
- IS: Huippuvireinen ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan – tässä uusi seura!
- Liigassa pelaajakauppa – Tappara vahvistuu olympialaisissa pelanneella hyökkääjällä!
- AL: Ilves teki tärkeän kiinnityksen
- LIVESEURANTA: Kanada – USA finaali – Yhdysvallat juhlii olympiakultaa!
- Tällaisessa luksuslukaalissa Connor McDavid asuu Milanossa – käsittämätön hintalappu!
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- Leijonien olympiaturnauksen arvosanat: yksi pelaaja reputettiin
- Sidney Crosbyn tilanteessa uusi käänne! Kanadan toisesta tähdestä lohduton paljastus
- Ylellä tiukka väite Leijonien Kanada-välierästä – taustalla kabinettipeliä?
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia