Venäjän vauhti oli liikaa – Leijonat sukelsi kolmannessa erässä

Leijonat taipui nuorella joukkueella Karjala-turnaukseen saapuneelle Venäjälle lukemin 1-5. Leijonat oli läpi ottelun vaikeuksissa hurjaa tempoa pitäneiden nuorien venäläisten kanssa. Leijonat ei saanut omaa peliään käyntiin oikeastaan ottelun missään vaiheessa. Suomen ainoan maalin laukoi ensimmäisen ottelun aikuisten maajoukkueessa pelannut Miro Aaltonen.
Avauserän alkuminuuteilla Leijonat kaappasi pelin hallinnan itselleen, ja oli lähellä taikoa ottelun avausmaalin. Pekka Jormakka pääsi yrittämään suorasta hyökkäyksestä lähietäisyydeltä, mutta ei onnistunut ohittamaan Venäjän maalilla torjunutta Ilja Sorokinia.
Erän vanhentuessa Venäjä tuli yhä paremmin peliin mukaan. Ottelun avausmaali syntyi ajassa 13.21, kun Venäjän Anatoli Golyshev yllätti Mikko Koskisen.
Koskiselle harmittava loukkaantuminen
Heti toisen erän alkuhetkillä Leijonat sai jobinpostia, kun joukkueen maalilla aloittanut Mikko Koskinen joutui jättämään kaukalon loukkaantumisen seurauksena. Koskinen piteli nivustaan ja käveli maalilta väistyessään suoraan pukuhuoneen suojiin. Mies kuitenkin palasi penkin päähän myöhemmin, joten mistään vakavasta ei todennäköisesti ole kysymys.
Leijonien maalin suulle hyppäsi Vitjaz Podolskissa seurajoukkuetasolla torjuva Harri Säteri.
Leijonat onnistui tasoittamaan ottelun ylivoimalla heti toisen erän puolivälin jälkeen. Ensimmäistä aikuisten maaotteluaan pelannut Miro Aaltonen niittasi kiekon reppuun Sakari Salmisen loistavasta poikittaissyötöstä.
Tehokas Venäjä ratkoi päätöserässä
Ottelun kolmanteen erään lähdettiin 1-1-tasatilanteesta, mutta päätöserässä Venäjä kuritti Leijonia peräti neljällä täysosumalla.
Erän puolivälissä Leijonien puolustus uinahti totaalisesti, minkä seurauksena Venäjän Andrei Svetlakov oli unohtunut takatolpalle täysin vapaaksi. TsSKA Moskovan hyökkääjä laukoi kiekon vastustamattomasti poikkisyötöstä Harri Säterin vartioimaan Leijona-maaliin.
Juuri kun Leijonat käynnisteli takaa-ajoaan, iski Golyshev illan toisellaan ottelun lopullisesti ratkaisseen 3-1-osuman vastahyökkäyksestä.
Venäjän kaunisteli lukemia vielä ottelun loppuhetkillä kahdella osumalla.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Leijonien kultasankari Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä
- Roman Rotenbergiltä suolaista tekstiä Leijonista – lataa katkeran väitteen suomalaisten kultamitaleista
- Hurja arvio! IL: TPS-ikoni vertaa Aatos Koivua NHL-legendaan
- HPK nappasi Nuorten Leijonien hyökkääjän – pitkä sopimus kouraan
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- Liigan lisenssihakemussaagassa jymykäänne!
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Lähde: Kiekko-Espoo virittelee huimaa kaappausta valmentajakseen Liigaan
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Ura jatkuu! Liigan 37-vuotias ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- Huippulupaus lähtee Liigasta – loukkaantuminen päätti pestin Jukureissa
- MTV Urheilu: Heikki Hiltunen teki tylyn tempun Liiga-paikkaa hakeneelle TUTO:lle
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Liiga hylkäsi TUTOn lisenssihakemuksen – tässä perustelut