Varoitus Leijonat! Tanskan ykköstykit valmiita piinaamaan – seuraa näitä pelaajia
Nuorten Leijonien tuleva vastus Tanska ei kuulu jääkiekkoperheen suurmaihin. Joukkueesta löytyy silti useampi taitava pelaaja, joiden kanssa suomalaiset saavat olla tarkkana.
Tanska koki avauspelissään murskaavan 1-6-tappion Ruotsille. Lukemat eivät tee kuitenkaan pelille täyttä oikeutta. Kuvaavaa oli, että Tre Kronor iski kuudesta maalistaan neljä vasta kolmannessa erässä.
Tanska haastaa seuraavaksi hallitsevan mestarin Suomen. Ottelu alkaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä klo 00.30.
Leijonat.com-sivusto nostaa esille kolme tanskalaispelaajaa, jotka kannattaa laittaa seurantaan ottelussa Suomea vastaan.
Lasse M. Petersen, mv
Ruotsia vastaan torjunut nuori tanskalaisvahti on isossa roolissa, mikäli joukkue haluaa piinata Suomea. 19-vuotiasta vahtia ei olla varattu NHL:ään, mutta häneltä löytyy kokemusta Pohjois-Amerikan juniorisarjoista. Mennyt syksy on ollut Petersenin toinen WHL:ssä.
Nikolaj Krag, h
Tanskan ainokaisen Ruotsin maaliin iskenyt Krag nousi joukkueensa peliaikakunkuksi avauspelissä. Yli 22 minuutin rooli osoittaa, että 18-vuotias hyökkääjä on tärkeä palanen juuttien hyökkäystä. Röglessä kiekkoileva Krag on St. Louis Bluesin tämän kesän varaus.
Jonas Röndbjerg, h
Vasta 17-vuotias hyökkääjä kuuluu Tanskan suurimpien lupauksien joukkoon. Växjö Lakersin junioreissa syksystä kovaa jälkeä tehnyt Röndbjerg on kiinnostava nimi myös ensi kesän NHL-varaustilaisuutta ajatellen. Suomen joukkue saa olla tarkkana Tanskan ryhmän kuopuksen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”