Pekka Rinne paljastaa: Meinasin lopettaa jääkiekkoilun jo 15-vuotiaana
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin tähtivahti Pekka Rinne paljastaa blogissaan, ettei hänen matkansa huipulle ole aina kulkenut helpointa polkua.
Pienenä paljon pelannut Rinne kohtasi yhden uransa kovimmista paikoista jo 15-vuotiaana. Junioreissa maalivahtina torjunut nuorukainen venähti yhtäkkiä hirveän määrän pituutta. Se vaikutti kaikkeen tekemiseen niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.
– Se oli todella turhauttavaa. Tuntui, etten päässyt ylös lainkaan. Kaatuilin jatkuvasti selälleni tai mahalleni. En pystynyt luistelemaan tai edes juoksemaan kunnolla, Rinne muistelee NHL:n sivuilla.
Tilanne oli haastava, joten Rinteen juniorivalmentajat pyysivät nuoren vahdin harjoittelemaan erityisen paljon kesällä. Reaktio oli päinvastainen.
– En vain kestänyt enää. Sanoin vanhemmilleni, että lopetan. Ja lopetin jääkiekkoilun yhden kesän ajaksi.
Kun syksy tuli, muuttui Rinteen mieli. Kaukalo alkoi houkutella ja lopulta nuori vahti soitti jo jääkiekkovalmentajalleen ja kysyi lupaa palata mukaan joukkueen matkaan. Sen jälkeen loppu on historiaa.
– Silloin tajusin jotain. Aloin harjoittelemaan paljon kovempaa kuin koskaan aiemmin.
Harjoittelu kannatti. Rinne varattiin Predatorsiin NHL:n varaustilaisuuden kahdeksannella kierroksella. Sen jälkeen suomalaisvahdin matka NHL:ssä on ollut komeaa seurattavaa.
Lue koko Rinteen englanninkielinen blogi tästä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Aleksander Barkovin Florida pyöräytti treidin NHL:ssä – haaviin suomalaislupaus!
- Liiga palkitsi kauden parhaitaan – Jouko Myrrä kahmi hirmusaaliin
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- HS: Kiekko-Espoolle jälleen jättimäiset taloudelliset tappiot!
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- Liigasta tuttu maajoukkuetähti palaa kotiin – takana pitkä ulkomaankierros
- Kultaleijona palaa Liigaan – ”Valtavasti kokemusta, laatua ja rauhallisuutta”
- Doug Shedden löysi uuden seuran – saa apuvalmentajakseen suomalaislegendan
- Antero Mertaranta: Yllätyspesti – ”Show voi alkaa”
- Liiga-seurat jahtasivat pistetykkiä – sai paremman tarjouksen Ruotsista
- VB: Sport kaappasi vahvistuksen AHL:stä – on pelannut Suomessa ennenkin
- TPS:lle vahvistus maalivahtiosastolle!
- Leevi Teissala: yllätyssiirto!
- Valtava onnistuminen – Sebastian Aho nousi sankariksi Stanley Cup -finaaleissa!
- Siirtomarkkinoilla jysähti – Kärpät nappasi maajoukkuehyökkääjän!