Leijonien MM-kisaprojekti on vasta alussa, kun arvokisojen alkuun on vielä kuukausi aikaa. Luonnollisesti myös joukkueen rakennus on vielä alkutekijöissään.

Leijonat kohtasi ensimmäisellä leiriryhmällään perjantaina Unkarin, joka kaatui komeasti maalein 6-1. Ottelussa oli mukana monta pelaajaa, jotka voivat raivata tiensä jopa lopulliseen kisakoneeseen saakka.

Ensi viikolla Leijonien kamppailut jatkuvat kahdella ottelulla Tanskaa vastaan, johon mennessä muutoksia voi jo tulla.

– Katsotaan tuossa viikonlopun aikana tilannetta. Varmasti ilmoitellaan mikä on leiriryhmän vahvuus, kun kokoonnutaan ennen tiistaita Mikkelissä, päävalmentaja Lauri Marjamäki kommentoi Leijonat.comille.

Joukkueen mukana ei vielä ole yhtäkään NHL-pelaajaa, sillä runkosarja ei ole vielä päättynyt. Suomalaisista loukkaantuneina ovat tällä hetkellä ainakin Aleksander Barkov, Jussi Jokinen sekä Mikko Rantanen. Näiden pelaajien tilanteista Marjamäellä ei ole kuitenkaan vielä uutta kerrottavaa.

– Me ei kommentoida vielä asiaa. Pelataan runkosarja loppuun ja ilmoitellaan sitten, kun meillä on tiedotettavaa. Olemme sopineet asiasta pelaajien ja kaikkien muiden kanssa. Varmasti ilmoitellaan, kun sellaista tulee, Marjamäki totesi Leijonat.comille.

Lue myös:

Leijonaluotsi nimesi Unkari-voiton tärkeimmät onnistumiset – ”Se jäi päälimmäisenä mieleen”

Leijonat mässäili maaleilla – tässä avauspelin suomalaistähdet

Leijonat murskasi Unkarin – onnistumisia laajalla rintamalla!