Pikkuleijonien sankarihyökkääjä kauhisteli karmeaa sulamista – ”Tämä oli hyvä oppitunti”

Pikkuleijonat marssi torstaina alle 18-vuotiaiden MM-kisojen välieriin, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Tshekin jatkoajalla 6-5.
Suomi tuli otteluun vahvasti ja johti ottelua avauserän jälkeen jo peräti 4-1. Tässä vaiheessa kaikki näytti vielä hyvältä.
Myös toiseen erään Pikkuleijonat tuli latautuneena, josta palkintona oli jo 5-1-johtoasema. Tshekki kiipesi kuitenkin yllättäen toisessa erässä enää maalin päähän. Päätöserän lopulla parhaimman terän katoaminen pelistä kostautui vielä uudemman kerran, kun Tshekki painoi pelin 5-5:een ja jatkoajalle.
Pikkuleijonat toipui lopulta sulamisestaan, kun Santeri Virtanen iski voitto-osuman Tshekin verkkoon lähes 70 minuutin pelin jälkeen.
– En tiedä mitä tapahtui. Nostimme hieman jalkaa kaasulta ja aloimme ottamaan hölmöjä rangaistuksia. Pelimme ei ollut enää samanlaista. Tämä oli hyvä oppitunti meille, mutta olemme luottavia jatkon suhteen, Virtanen kommentoi IIHF:lle ottelun jälkeen.
Pikkuleijonien sankari löysi myös kehuttavaa pelistä. Suomi tuli otteluun erittäin valmiina.
– Olimme todella hyvällä jalalla liikkeellä. Olimme ensimmäisinä kiekoissa sekä loimme maalintekotilanteita, josta laitoimme kiekkoa sisään, Virtanen naulasi loppuun.
Suomi kohtaa välierissä voittajan ottelusta Venäjä-Slovakia.
Lue myös:
Mitalipeleihin! Pikkuleijonat nujersi Tshekin todellisessa trillerissä
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Tässä Leijonien ketjut MM-avausotteluun!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta
- Onko Leijonissa portti auki lisävahvistuksille NHL:stä? Näin vastaa GM Jere Lehtinen