Leijonien MM-ryhmään tulossa isoja muutoksia – nämä pelaajat ovat vaarassa tippua
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien MM-ryhmään tulee jo viikonlopun aikana isoja muutoksia, kun joukkue vahvistuu neljällä NHL-avulla.
Mikko Rantasen, Sebastian Ahon, Jesse Puljujärven ja Valtteri Filppulan liittymisen myötä varsinkin joukkueen hyökkäyspäässä nähdään paljon vaihtuvuutta. Uusien naamojen myötä kokoonpanosta tippuu väkisinkin usea pelaaja pois.
Leijonat.com nostaa esille ne pelaajat, jotka ovat pahimmassa vaarassa tippua. Hyökkäyspäässä kilpailu on kovaa, minkä takia moni pirteästi pelannut tulokas on vaarassa tippua.
Nämä hyökkääjät joutuvat vielä jännittämään:
Miro Aaltonen
– Aaltonen aloitti kevään pirteästi. Viime peleissä tekeminen on ollut kuitenkin hieman ailahtelevaista. On jo hilkulla kisakoneeseen.Marko Anttila
– Anttila on jatkanut tuttuja otteitaan myös maajoukkueessa. Järkälemäinen hyökkääjä tuo monipuolisuutta Leijoniin. Jatko on kuitenkin valmennuksen käsissä.Antti Erkinjuntti
– Joukkueen kokenutta kaartia oleva Erkinjuntti ei ole päässyt kunnolla vauhtiin maajoukkueen puolella. Tunnollinen hyökkääjä on päässyt pelamaan jo useamman pelin Suomen ykkösketjussa – tehot ovat olleet kuitenkin vaisuja. Joutuu jännittämään vielä ainakin tovin kisapaikkaa.Niko Ojamäki
– Maajoukkueen yllättäjä on tuonut energiaa Leijonien alempiin ketjuihin. MM-kisapaikka taitaa olla silti vielä tänä keväänä epärealistinen tavoite Ojamäelle.Pekka Jormakka
– Energinen hyökkääjä väläytteli jo Slovakia-peleissä. Leijonissa ei olla silti vielä nähty aivan parasta Jormakkaa. Tuo parhaimmillaan suoraviivaisuutta ja yllättävää taituruutta joukkueensa matkaan.Julius Junttila
– Myös pienikokoinen Junttila saa jännittää jatkonsa puolesta. Marjamäelle tuttu hyökkääjä on väläytellyt ajottain Leijonissa – polkukone kaipaa kuitenkin vielä tasaisuutta otteisiinsa.LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”