Palaako syvälle sukeltanut NHL-joukkue pudotuspeleihin? Suomalaistähti nousemassa valokeilaan
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanchen viime kaudet NHL:ssä ovat olleet enemmän ja vähemmän tuskaisia. Joukkue on raivannut edellisen kerran tiensä pudotuspeleihin kaudella 2013-2014, mutta sen jälkeen syöksykierre on ollut huolestuttavaa.
Viime kausi olikin surkeuden huippu, kun joukkue pupelsi mahdollisuutensa jatkopeleihin jo kauan ennen runkosarjan viimeisiä otteluita. Pisteitä kertyi 82 kamppailussa surkeat 48.
Nyt tilanne Avalanchessa on kuitenkin valoisampi, kiitos varsin nimekkäiden hyökkääjien.
NHL.com-sivusto painottaa tulevaisuutta katsoessa Mikko Rantasen sekä Nathan MacKinnonin, Matt Duchenen ja hieman yllättäen nuoren superlupauksen Tyson Jostin roolia.
Viime kaudella 20 maalia paukuttanut ja AHL-urallaan yli piste per peli -tahtia edennyt Rantanen, NHL:ssä viidellä eri kaudella vähintään 20 osumaa iskenyt Duchene, toisen kerran putkeen yli 50 pistettä takonut MacKinnon sekä vielä toistaiseksi vähäisestä roolistaan huolimatta NHL:ssä vaikuttavin ottein pelannut Jost ovat sivuston mukaan palasia, joiden odotetaan ottavan roolia Coloradon hyökkäämisessä.
Nelikossa on jo aiempien näyttöjen perusteella oiva annos sekoitusta monen eri roolin pelaajasta. Suomalaistähti Rantanen osaa ottaa roolia isoissa peleissä, joista Helsingissä pelattu nuorten MM-turnaus, ja etenkin sen finaali, on hyvä esimerkki.
Nelikon kokeinen pelaaja Duchene sen sijaan on lähtökohtaisesti syöttöpisteiden kautta elävä pelaaja MacKinnonin tavoin, Jostin lavasta voi vastaavasti odottaa syntyvän maaleja tiuhaan tahtiin.
Kvartetin harteille ei turhaan ladata odotuksia, sillä Avalanche teki viime kaudella vähiten maaleja koko NHL:ssä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”