Leijonakonkari muistelee absurdia kevättä: Teki sopimuksen KHL-jätin kanssa – joukkue katosi alta!
Kuva: Getty Images
RAUMA. Konkarivahti Petri Vehanen on nähnyt KHL-huumaa monesta eri näkökulmasta.
Yksi erikoisimpia tarinoita nähtiin keväällä 2014, kun Leijonista tuttu vahti torjui tyhjästä kasatun Lev Prahan maalilla kovalla tasolla. Vaikka organisaatio kasattiin nollasta liikkeelle, teki joukkue historiaa etenemällä heti KHL:n finaaleihin.
Vaikka finaalit päättyivät tappioon, oli kausi jättimenestys. Suurin pommi nähtiin vasta pelien päätyttyä, kun seura päättikin vetäytyä kokonaan KHL:stä.
– Meillä piti olla silloin kaksi sponsoria. Toinen ei enää laittanut rahaa ja toinen ei halunnut tehdä hommaa puolivaloilla. Se oli kokonaan tai ei lainkaan. Se on harmi juttu, mutta jonkun taskusta se raha on aina pois. Ei auta itkeminen, Vehanen muistelee jälkikäteen Leijonat.comille.
Vehanen kertoo tehneensä jatkosopimuksen jo tovi ennen katastrofiuutista. Lopulta työnantaja lähti kokonaan alta.
– Arvostan ajatusta, että tehdään joko kunnolla tai ei olleenkaan, Vehanen lisää.
Erikoinen vuosi
Kausi Prahassa oli erikoinen. Runkosarjassa joukkue pelasi tyhjille katsomoille. Kun joukkue yhtäkkiä menestyi, oli lehterit täynnä. Lopulta finaalit pelattiin valtavalla areenalla. Ja meno oli sen mukainen. – Meillä oli runkosarjassa 1300 katsojaa peleissä. Mutta KHL:n finaaleissa tehtiin uusi sarjan katsojaennätys. Alkukaudella ja kevään välillä oli aika iso kontrasti. Siellä oli ihan uskomaton tunnelma, Vehanen naurahtaa. Myös pelillisesti kausi oli onnistunut. Vehanen pelasi kovalla tasolla ja joukkue pärjäsi. Vehanen jakaa menestyksestä kiitosta päävalmentaja Kari Jaloselle, joka hyppäsi ryhmän remmiin kesken kauden. – Vaikka joukkue oli aikamoinen sulatusuuni, meillä oli todella hyvin koottu joukkue. Kojo (Jalonen) tuli kesken kauden peräsimeen ja toi paljon hyviä juttuja. Se oli hieno vuosi, Vehanen kiteyttää. Lue myös: Leijonien kultasankari kiistää katkeroituneensa MM-kisojen palkintofarssista: ”Ei edes harmita” Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hurja huhu Patrik Laineesta!
- Ruotsalaisseura värväsi kaksi Liigasta tuttua pelaajaa riveihinsä
- Ismo Lehkonen Ylellä: tälle Nuorten Leijonien hyökkääjälle enemmän vastuuta: ”Vapauttakaa tavalla tai toisella”
- NHL-superlupaus loukkaantui pelottavasti nuorten MM-kisoissa – kiidätettiin sairaalaan
- Latvia laittoi Kanadan tiukoille nuorten MM-kisoissa
- Katso Nuorten Leijonien Latvia-ottelu ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Kärpät selätettiin jälleen! TPS:lle käsittämätön selkäsauna
- Tappara: Liigan pistepörssin kärkinimi sivussa kokoonpanosta
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Kanadan juniorijoukkue käyttäytyi tökerösti MM-kisoissa: ”Kannamme täyden vastuun”
- Liiga-seuralle loistouutinen – pistetykki tekee paluun!
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Ismo Lehkonen näkee uhkakuvan Nuorissa Leijonissa: ”Suomi-kiekon isoin ongelma”