Leijonakonkari paljastaa pohtineensa uran lopettamista: ”Olin jo varma, että tämä oli tässä”
Kuva: Getty Images
RAUMA. Kokenut suomalaisvahti Petri Vehanen paljastaa miettineensä vakavasti koko uran lopettamista.
Raumalaisvahti päätti jatkaa vielä uraansa, kun hän teki Eisbären Berlinin kanssa vuoden jatkosopimuksen. Sen myötä ura jatkuu vielä ainakin ensi kaudella DEL-sarjassa.
Vehanen myöntää, että viime kauden aikana päässä pyöri jo ajatuksia pelien päättymisestä.
– Kauden aikana olin jo varma, että tämä olisi tässä. Sitä joutui aidosti pohtimaan – pelattiin kauden mittaan todella huonosti ja se vaikutti jo mieleen, Vehanen muistelee Leijonat.comille.
Keväällä Vehanen ja Eisbären nostivat kuitenkin osakkeitaan. Joukkue taisteli tiensä Saksan ”säälipleijareista” tiensä aina pudotuspelien finaaleihin. Vehanen oli joukkueensa parhaimmistoa pelaamalla upeat pudotuspelit.
– Pelasin todella hyvän kevään. Olen siihen tyytyväinen – se loi varmasti myös hyvän fiiliksen kesään. Ja vaikutti myös päätökseen, Vehanen ynnää.
Harjoittelu yhä kivaa
Vehanen on ehtinyt voittaa urallaan paljon. Kun mitalikaapista löytyy muun muassa MM-kulta sekä Gagarin Cup, vaatii uran jatko paljon myös henkiseltä puolelta. Vehanen kertoo päätöksen olleen lopulta helppo. – Lopettamispäätös tehdään vain kerran – sitä ei voi tehdä kevyin perustein ja pelkästään lopettamisen takia. Tykkään yhä pelata ja myös treenata. Se on tässä tärkeintä: harjoittelu on vieläkin hauskaa. Vehanen harjoittelee tällä hetkellä Raumalla. Tuleva syksy Berliinissä siintää jo mielessä. – Olisihan se helpompi vain kääntää aamusta kylkeä. Mutta en näe sitä uhrauksena – siitä nauttii vieläkin niin paljon, kokenut vahti kiteyttää. Ilari Isotalo, Rauma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa