Jokereiden huippuhankinta väläytteli heti hurjaa pommiaan: ”Ei pelata lapsia vastaan”
Kuva: Ilari Isotalo
TIKKURILA. Jokereiden riveissä nähtiin perjantaina kiinnostava debytantti, kun Eeli Tolvanen pelasi ensimmäisen ottelunsa KHL-joukkueen matkassa.
Vaikka ottelu oli 18-vuotiaalle hyökkääjälle ensimmäinen aikuisten sarjoissa, väläytteli kiekkotaituri heti osaamistaan. Pirteästi pelannut hyökkääjä pääsi virittelemään jo muutamaan otteeseen hurjaa kutiaan – yksi pippurinen pommi kolisutti ylärimaa, mutta sitä lähemmäksi Tolvanen ei vielä päässyt.
Leijonat.com tapasi pelin jälkeen nuoren NHL-lupauksen, joka kertoo odottavansa innolla alkavaa kautta.
– Tämä on todella kova sarja. Ei tarvitse kuin katsoa pelaajalistoja, ketkä ovat lähteneet NHL:ään tai pelaavat sarjassa nyt. Kovia nimiä. Täällä ei oikein mitään voi pitää itsestäänselvyytenä – aivan huippukova sarja, Tolvanen ynnäsi Leijonat.comille.
Tolvanen ehti kiekkoilla edelliset kaksi kautta juniorisarja USHL:ssä. Myös tänä syksynä uran piti jatkua rapakon takana: Nashville Predatorsin huippulupauksen oli menossa jo Bostonin yliopistoon. Lopulta tuo kuitenkin kariutui ja Jokerit iski väliin.
Tolvanen kertoi huomanneen jo heinäkuisessa harjoituspelissä ison eron juniorisarjoihin. Vaikka Kunlun Red Star haki avauspelistä 3-2-voiton, oli Tolvanen tyytyväinen avauspelin vauhtiin.
– Huomaa, ettei pelata enää lapsia vastaan. Miehet pelaavat kovaa, täytyy pitää pää ylhäällä tai saa katsella muuten areenojen lamppuja, Tolvanen naurahti.
Oppia kohti NHL:ää
Jokereiden joukkueessa riittää tulivoimaa tulevalle kaudelle. Sen myötä Tolvanen saa tehdä melkoisen työn ansaitakseen itselleen ison roolin joukkueesta. Avauspeli näytti ainakin lupaavalta. Tolvanen operoi Jokereiden toisessa ylivoimassa itsevarman oloisesti. – Joukkueessa on paljon kokemusta ja osaamista – sen myötä peliminuuteista saa taistella kovaa. Samalla meillä on loistava porukka, tällä ryhmällä voi mennä keväällä vielä pitkälle, Tolvanen pohti. Kun ympärillä on Leijonista sekä NHL:stä tuttuja pelimiehiä, riittää Tolvasella opittavaa. Nuorukainen uskoi, että vuosi KHL:ssä antaa samalla hyvät eväät rapakon taakse. – Pojat ovat pelanneet NHL:ää sekä maaotteluita hurjat määrät. Uskon, että sieltä saa jo senkin myötä paljon oppia itselleni. Moni on nähnyt maailmaa, sitä kautta tarjolla on varmasti hyviä vinkkejä, kiekkolupaus lisäsi. Lue myös: NHL-huippulupaus palasi räväkästi Suomeen – kommentoi kesän yllätysratkaisuaan Lue myös: SM-liigasensaatio ansaitsi huippupestin KHL:ään – ei lähde nöyristelemään NHL-konkareiden keskelle Ilari Isotalo, Tikkurila Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tulikuuma KooKoo jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Kova kolaus: NHL-tähti ei lähde olympialaisiin – Liigasta tuttu mies mukaan!
- Nyt se on varmaa! Näillä ketjuilla Naisleijonat iskee Yhdysvaltoja vastaan
- Jokerit-valmentaja Tomek Valtonen käyttäytyi asiattomasti – pyytää nyt anteeksi
- Kultaleijona sai lähtöpassit NHL:stä – palaa Eurooppaan
- SuomiKiekko: Naisleijonien kaikki pelaajat terveinä!
- Liveseuranta: Naisleijonat kohtaa Yhdysvallat – tässä ovat Suomen kentälliset
- Olympialaisissa uusi norovirustartunta – yksi joukkue eristettiin kokonaan!
- Muistatko? Nämä Leijonien pelaajat on nähty olympialaisissa ennenkin – yksi mies jo kolmatta kertaa mukana
- Tässä on Montrealin ehto Patrik Laineen kauppaamiselle!
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien olympia-avaus Kanadaa vastaan peruttu!
- Lähde: TPS-hyökkääjä vaihtaa maisemaa kesken kauden – tässä uusi osoite!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Lähde: Huippukautta pelaava ruotsalaisvahti siirtyy Liigaan
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- Kylmät kävi – Leijonien MM-hyökkääjä ulos NHL:stä
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus