Niska limassa raatavat Suomi-sarjan pelaajat arjen suuria sankareita – ”Tarvitsee olla palo jääkiekkoon”
Suomi-sarjassa pelaavan JHT:n syys-lokakuun viikonloppu: Lauantaina Porvoo ja sunnuntaina Kotka.
Pitkiä pelireissuja, arkipelejä, lukuisia treenejä läpi talven ja vielä päälle pelaajien työt tai opiskelut.
Jääkiekkoilijan arki Suomi-sarjassa ei todellakaan kuulosta mitenkään kevyeltä.
Uusi kausi alkaa syyskuun jälkimmäisellä puoliskolla.
– Kun Kalajoki on pohjoisemmassa, niin meillä on tosi pitkiä pelimatkoja. Niitä varten bussissa kerkeää kauden aikana istumaan aika paljon, matkamäärä on vähän eri mitä etelän joukkueilla, lauantaina Jussi Jokinen All Stars -joukkuetta vastaan Kalajoen JHT:n maalilla torjunut Petrus Lintonen valaisee Leijonat.comille puhelimitse.
Rakkaudesta lajiin on sanonta, joka kuvaa Suomi-sarjassa pelaavan kiekkoilijan elämää.
Kauden pituus on kunnioitettavan pitkä, sillä esimerkiksi viime keväänä sarjan viimeiset pelit pelattiin vasta maaliskuun lopulla.
– Aamulla lähdetään aikaisin, ja yömyöhään tullaan pelireissuilta takaisin. Siinä tarvitsee olla palo tähän jääkiekkoon, että haluaa tehdä tätä, maalivahti alleviivaa.
Suomi-sarjan, eli maamme kolmanneksi korkeimman sarjan ottelut ovat kaukana läpsyttelystä. Sen takia mikään joukkue ei mene voitosta voittoon, kun tasoa riittää.
Lintosen mukaan pelireissut ja ihmiset ympärillä jäävät mieleen.
– Pelireissut on aina hienoja, hyviä joukkuekavereita ympärillä. Mikäs sen parempaa on jääkiekkoa pelatessa, mukavia ihmisiä ympärillä, Lintonen tuumii.
Jos viime kautta katsoo, voi JHT olla yksi alkavan sesongin suosikkeja. Keväällä joukkue ylsi aina Mestiksen karsintasarjaan, jossa se tosin jäi viidenneksi eli viimeiseksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- NHL:ssä jysähti viikon kovin pommi – Leijonat-tähti teki IS:lle hämmentävän paljastuksen kulisseista
- Liiga-seuran huippulupaus siirtyy Vaasan Sporttiin!
- Naisleijonien vatsataudista uutta tietoa – pahin mahdollinen vaihtoehto uhkaa
- Karmea tilanne! Naisleijonat vatsataudin kourissa
- Liigaan tähtäävä joukkue yllätti: Risto Dufva valmentajaksi!
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta