TPS sai supertähtensä takaisin! Leijonakonkari jatkaa uraansa vielä vuodella: ”Ei ollut helppo ratkaisu”
Kuva: Juha Tamminen
BERN. TPS:n riveissä CHL:ssä kiekkoileva Tomi Kallio on tärkeä palanen turkulaismiehistössä.
Upea viime kausi todisti, että kokeneella leijonahyökkääjällä on vielä paljon annettavaa SM-liigaan. 40-vuotias kiekkotaituri oli joukkueensa parhaimmistoa läpi koko kauden – samalla hyökkääjä keräsi 59 peliin komeat tehot 20+30=50.
Samalla Kallio on tärkeä kasvo koko seuralle. Kiekkotähti kertoo miettineensä päätöstä kesällä pitkään. Lopulta paluu kaukaloihin vei voiton – Kallio ilmoitti jo kesäkuussa jatkavansa uraansa vielä vuodella.
– Ei se välttämättä ollut helppo ratkaisu. Halusin varmistaa, että mulla on henkisesti virtaa pelata. Kroppa tuntui hyvältä, kun painelin vähän kovempia treenejä läpi. Se antoi uskoa, että voin pelata vuoden vielä, Kallio kertoo Leijonat.comille.
Kallio puhuu itse TPS:n ”vanhusosastosta”. Kahden hyvän ystävän uran jatkumidet olivat antoivat signaaleja.
– Sekin vaikutti, että Henrik Tallinder ja Eric Perrin jatkavat. Meillä on rakentunut hyvä symbioosi – ajattelemme samalla tavalla pelistä.
TPS:n viime kausi oli kokonaisuutena onnistunut. Vaikka pudotuspelit päättyivät pettymykseen HIFK:ta vastaan jo puolivälierissä, jätti vuosi Kalliolle hyvän maun.
– Viime vuosi oli paljon positiivisempi kuin ensimmäinen. Saimme paljon asioita muutettua ja parannettua pelissämme. Sen myötä oli helpompi päätyä pelaamaan, kun alla oli hyvät fiilikset yhdessä tekemisestä, Kallio lisää.
Mentorina nuorille
Kallio on seurannut innolla TPS:n nuorten pelaajien kehitystä. Hyökkääjä uskoo turkulaisseuran saavan tulevalle kaudelle monipuolisen nipun. – Meillä on muutamia ”erittäin vanhoiksi” luokiteltuja kavereita sekä paljon nuoria pelaajia, jotka ovat ottaneet viime vuosina isoja askelia eteenpäin. (Jasper) Lindsten, (Patrik) Virta ja (Elmeri) Eronen esimerkkeinä ovat pelaajia, joilla on vielä monta huippuvuotta edessä. Tällaisten kaverien kanssa on kiva tehdä töitä. Kallion oma rooli on muuttunut vuosien saatossa. Pelaamisen ohella hyökkääjä haluaa olla mentori nuorille kiekkolupauksille. – Yritetään antaa itsestämme kaikki ja näyttää, miten me olemme päässeet maailman huipulle ja maailman parhaisiin liigoihin sekä maajoukkueisiin. Fiksut pelaajat ottavat oppia ja yrittävät kopioida siitä jotain. Samalla oppi kulkee myös toiseen suuntaan. Kallio muistuttaa, että TPS tarvitsee nuorta voimaa jäälle. – Nuoret tarvitsevat meidän esimerkkiä. Mutta mekin tarvitsemme nuoria ja heidän energiaa ja intohimoa. Se on molemminpuolinen juttu, Kallio kiteyttää. Ilari Isotalo, Bern Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Alberts Smits: uusi seura!
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- JYP kiinnitti Mestiksen tehomiehen
- Lukko iski pöytään tärkeän sopimusuutisen!
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!
- IL: HIFK:n maalivahtitilanteesta iso paljastus – kiikarissa kaksi huippunimeä!
- KalPasta jysähti yllätysuutinen – mestaruuden arkkitehti lähtee
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!