Jokereilta viety maali herätti kuumia tunteita – Jukka Jalonen toi tilanteesta oman mielipiteensä julki
Kuva: Juha Tamminen
Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen oli ottelun jälkeen tyytyväinen mies, vaikka Lokomotiv Jaroslavl poistui kaukalosta 4-3-vierasvoiton kanssa.
Jalosen mukaan joukkueella oli tarpeeksi maalipaikkoja voittoon, mutta tällä kertaa vierasjoukkue oli paikoissaan huomattavasti tehokkaampi.
Ottelussa nähtiin myös kuumia tunteita herättänyt tilanne, kun Brian O’Neill teki maalin avauserässä. Maali kuitenkin hylättiin, koska peli oli ilmeisesti vihelletty jo aiemmin poikki. Tilanne oli kuitenkin hämmentävä sillä monet luulivat hylkäyksen johtuneen korkeasta mailasta, vaikka O’Neillin maila ei ollut liian korkealla.
– Lähinnä siinä oli kyse siitä, että oliko tuomari viheltänyt pelin poikki ennen maalia, koska korkea maila se ei ollut. Mutta me tehtiin kuitenkin maali saman ylivoiman aikana, joten ei ratkaiseva juttu ollut, Jalonen kommentoi Jokereiden verkkosivuilla ottelun jälkeen.
Helsinkiläisseuran 50-vuotisjuhlaviikko jatkuu keskiviikkona, kun vieraaksi saapuu kazakstanilainen Barys Astana.
LUE MYÖS
Leijonatähti paljastaa neuvotelleensa Jokereiden kanssa – kuittasi spekulaatiot paluusta huvittavalla tavalla
Jokereille ikäviä uutisia: tähtihyökkääjä joutui jättämään ottelun kesken
LUE MYÖS:
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta

- Jokerifaneilla paloi hihat: ”Ottaisiko Mestis meidät vielä takaisin?”