Eeli Tolvanen jatkaan kauttaan seuraavaksi leijonapaidassa.

Jokereiden tulikuuma suomalaistaituri teki maanantaina KHL-historiaa, kun hän nousi alle 19-vuotiaiden kaikkien aikojen pistepörssin kärkeen.

Tehot 17+15=32 nostavat nuorukaisen jaetulle kärkipaikalle yhdessä NHL:ssä nykyisin pelaavan Jevgeni Kuznetsovin kanssa. Tolvanen maiskutteli voiton jälkeen ennätystä, vaikka takana oli harmittava 1-2-tappio Metallurg Magnitogorskille.

– Hieno juttu, että saa rikottua ennätyksiä, ei se ole ihan jokapäiväistä. Tärkeintä on kuitenkin se, että joukkueella menee hyvin ja pystyn omilla tehoillani auttamaan siinä, Tolvanen kuvailee.

Tolvasella oli pelissä saumat siirtyä yksin ennätystilaston kärkeen. Edes huippupaikka läpiajosta ei tällä kertaa muuttunut onnistumiseksi.

– En tiedä, mikä siinä on, kun ei meinaa millään mennä sisään. Vähän jo itsekin miettii, että miksei mene. Tänään ei vaan kädet riittäneet, Tolvanen harmittelee.

Leijoniin, mars!

Jokerit jatkaa pelejään seuraavaksi ilman Tolvasta. Kiekkotähti matkaa jo perjantaina kohti Yhdysvaltoja ja joulun jälkeen Buffalossa alkavia alle 20-vuotiaiden MM-kisoja.

– Meillä on ensin leiri siellä, kisat päälle ja sitten takaisin. Viime vuonna emme pystyneet näyttämään kaikkea, mihin pystymme, jäi vähän hampaankoloon. Kiva lähteä edustamaan Suomea leijonapaidassa, Tolvanen kiteyttää.

Lähde: Jokereiden tiedote