Erikoinen skenaario: Suomalaishyökkääjät taistelemassa keskenään pelipaikasta NHL:ssä?

Kasperi Kapanen on tällä kaudella pelannut Toronto Maple Leafsissa neljä ottelua pisteittä, teholukeman näyttäessä lukemaa -1. Suomalaiskollega Leo Komarovin saldo sen sijaan 34 kamppailussa on 3+4 ja 0.
Paluun NHL:ään tehneen Kapasen otteet saivat taannoin kehuja päävalmentaja Mike Babcockilta, jonka mukaan etenkin nopeus ja sitkeys leimasivat nuorten maailmanmestarin otteita.
Tuoreet jalat ja kaikkinensa suhteellisen hyvä Red Wings -ottelun suorittaminen tuovat paikalliselle Toronto Sunille Kapasta kehuneelle luotsille ongelman: Pelaako suomalaishyökkääjä seuraavassa pelissä vai ei?
Tällä kaudella on nähty se, että Komarov ei ehkä ole aivan yltänyt tasolleen, toisaalta hän ei missään nimessä ole ollut floppi. Mutta koska nämä kaksi suomalaista ovat samantyylisiä pelaajia, saattaa Kapanen haastaa jopa Komarovin pelipaikkataistelussa.
Toronto Sunin mukaan esimerkiksi jotkut fanit ovat jopa toivoneet Kapasen ja Josh Leivon saavan enemmän mahdollisuuksia kokoonpanossa Komarovin kustannuksella.
Toisaalta sivuston juttu myös muistuttaa, että koska Komarov on Maple Leafsin johtavia alivoimapelaajia hyökkääjänä, ei hänen sivuuttaminen lienee tule kyseeseen.
Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, nähdään tiistaina Toronton kohdatessa Carolina Hurricanesin. Voisi kuvitella, että Babcockin kehujen takia Kapasen vastuun saamista ei voi sulkea pois laskuista.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisat starttaavat tänään! Tässä ovat turnauksen suurimmat mestarisuosikit
- Tässä Leijonien ketjut MM-avausotteluun!
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- TOP 5: MM-kisojen suurimmat tähdet ovat tässä
- TOP 5: Leijonien tärkeimmät pelaajat MM-kisoissa – nämä nimet ratkaisevat Suomen menestyksen
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- MM-kisoihin todellisia hirmuvahvistuksia NHL:stä!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Itävalta-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Toimittaja: Tappara tekemässä hurjan kaappauksen KalPasta!
- IL: Jokerit virittelee siirtopommia – neuvottelee KalPan mestaripuolustajan kanssa
- MM-kisoihin valittu Ilves-tähti vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- MTV: Tässä Leijonien ketjut MM-kisoissa!
- TPS kaappasi hyökkääjän Kärpistä!
- MM-hopealeijona lähtee Lukosta – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- SHL-mestari tiedotti kahden suomalaisen lähdöstä – toista viedään Liigaan
- Hirmuvahvistus! NHL:n supertähti saapuu MM-kisoihin
- Tappara jysäytti: Kaksi huippuvahvistusta
- Onko Leijonissa portti auki lisävahvistuksille NHL:stä? Näin vastaa GM Jere Lehtinen