Leijona-kapteenin aivan käsittämätön putki poikki – ”Kuin ilmapallo olisi tyhjentynyt”
Leijonien kapteeni Mikko Koivu sai vihdoin viime yönä NHL:ssä poikki putken, jonka kuvailemiseen on vaikea keksiä oikeaa termiä. ”Uskomaton” tai ”käsittämätön” ovat jopa aliarvioivia ilmaisuja, kun kyseessä on Koivu.
Myös Minnesota Wildia kipparoiva Koivu oli pelannut ennen viime yön Ottawa-ottelua peräti 24 ottelua tekemättä maalia. 24! Kaiken lisäksi Koivu ei ollut tehnyt pistettäkään 11 edellisessä ottelussa! Koivun edellisestä osumasta oli vierähtänyt lähes kaksi kuukautta.
Koivu päätti kuivan putkensa ohjaamalla Ryan Suterin siniviivalaukauksen verkkoon. Osuma oli erittäin tärkeä, sillä se syntyi alle minuutti ennen toisen erän päätöstä, ja tasoitti lukemiksi 3–3. Wild oli ollut ottelussa jo 1–3-tappiolla, mutta nousi lopulta 6–4-voittoon.
Koivun maali oli nousun kannalta paljon enemmän kuin yksi maali. Se oli valtava helpotus ja energiaa tuova osuma koko Wild-ryhmälle.
– Ihan kuin ilmapallo olisi tyhjentynyt, Wildi päävalmentaja Bruce Boudreau kuvaili Koivun maalin merkitystä.
Koivu itse myönsi, että putki oli, totta kai, turhauttanut.
– Jos niin ei olisi, pelaisin väärässä liigassa, Koivu sanoi nhl.comin mukaan.
Wildin twitter-tilillä julkaistussa haastattelussa Koivu muistutti, että perusasioiden tekeminen vain korostuu vaikean jakson aikana.
– Kuten olen sanonut aiemminkin, voi vain yrittää luoda (maalipaikkoja) ja päästä siitä (tehottomasta jaksosta) eroon. Täytyy tehdä oikein asioita, jotka toimivat. Ei voi alkaa huijata ja ajatella vain hyökkäämistä, Koivu kommentoi.
Viime yön osuma oli Koivulle 34 ottelussa vasta kauden viides. Syöttöpisteitä Koivulla on kasassa 11.
Katso Koivun maali ylläolevalta videolta.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan