Onko huikean monipuolinen pakki NHL:n seuraava suomalainen? ”Isompia miehiä näkee täällä joka viikko”
Kuva: Getty Images
Los Angeles Kingsin kesän 2014 kakkoskierroksen varaus Alex Lintuniemi on ottanut jälleen askelia lähemmäksi murtautumista NHL:ään. Rapakon taakse kaudeksi 2013-14 lähtenyt isokokoinen pakki on painanut AHL:ssä Ontario Reignin paidassa 44 otteluun tehot 3+14.
NHL.comin suomenkielinen sivusto muistutti, että koska Paul LaDue on nyt Kingsin NHL-vahvuudessa, niin suomalainen on Reignin pakeista tehokkain. Voisi kuvitella, että häntä siivittäisi kohti taalajäiltä monipuolisuus, sillä yli 190-senttisen ja 100-kiloisen järkäleen rooli vaihtuu usein.
– Me vaihdellaan aika paljon. Vähän riippuu ketä vastaan pelataan, mutta sanoisin, että olen top neljä -puolustaja. Minä pelaan ylivoimaa ja aina silloin tällöin alivoimaa, 22-vuotias pakki sanoi sivuston mukaan.
Lintuniemen raameilla voisi kuvitella, että etenkin alakerran luutiminen olisi hallussa, ja että kyseessä olisi peruspakki. Helsingistä lähtöisin oleva puolustaja kuitenkin on osoittanut myös tällä saralla, että monipuolisuutta löytyy – koko ei ole ongelma.
– Jatkoaikaa olen päässyt pelaamaan joka kerta kun ollaan menty jatkoajalle, Lintuniemi mietti.
– Olen aika isokokoinen, joten jotkut voivat luulla, että olen puolustuspään miehiä, mutta kyllä sanoisin itseäni kaksisuuntaiseksi puolustajaksi.
Kun Los Angeles Kingsin ja Ontario Reignin majapaikat ovat lähellä toisiaan, ovat AHL-pelaajat jatkuvasti isompien herrojen tarkkailun kohteena.
– Niitä isompia miehiä näkee täällä joka viikko. Aika aktiivista on homma, kun ollaan niin lähellä. GM:ää ja assistant-GM:ää näkee aika usein, Lintuniemi myönsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!