IL: 45-vuotias Leijonat-konkari pelasi huippukauden – harkitsee uransa jatkoa!
Kuva: Juha Tamminen
Urallaan peräti 15 kertaa MM-kisoissa pelannut konkaripuolustaja Petteri Nummelin harkitsee edelleen uransa jatkoa, uutisoi Iltalehti.
45-vuotias Nummelin edusti tällä kaudella Aasian Liigassa pelaavaa japanilaisseuraa Nikko Icebucksia ja teki runkosarjan 27 ottelussa komeat tehot 3+20=23.
Sopimus on katkolla, mutta kokenut puolustaja harkitsee edelleen rakkaan ammatin jatkamista.
– Ensi kaudella pelaan tai koutsaan jossain. Katsotaan nyt, oli yhä hauska pelata. Jos pelaan, niin en vielä tiedä missä. Japani on aika kaukana, Nummelin sanoo Iltalehden haastattelussa.
Nikko Icebucks eteni tällä kaudella pudotuspeleihin, jossa se kuitenkin tippui kolmessa ottelussa. Näissäkin peleissä Nummelin iski tehot 1+1.
– Täällä viisi joukkuetta pääsi pleijareihin. Neljäs ja viides pelasivat paras kolmesta -sarjan, jonka hävisimme 2-1. Siihen meidän kausi päättyi. Mutta mun peli kulki mukavasti ja sain olla terveenä. Ei ollut isoja vammoja, multa jäi vain yksi runkosarjan ottelu väliin, Nummelin sanoo.
Hän viimeiset ottelunsa Liigassa TPS:n paidassa kaudella 2015-16. Nummelinin ura on mittava, sillä hän kuului muun muassa vuoden 1995 MM-kultajoukkueeseen.
Linkki Iltalehden alkuperäiseen uutiseen.
Henri Havusela
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!