NHL:n supertähden kahdeksan kauden piina on viimein ohi – ”Paljon on ollut puhetta minusta mutta…”
Kuva: Getty Images
New Jersey Devils kaatoi viime yön NHL-kierroksella Suomen aikaa Toronto Maple Leafsin 2-1 ja varmisti samalla ensimmäisen pudotuspelipaikkansa sitten kevään 2012. Pudotuspelipaikka on seurahistorian 23:s, mutta kevään 2012 ja kevään 2018 väliin mahtuu paljon surkeutta ja alakuloa.
Devils kauppasi puolustaja Adam Larssonin kesällä 2016 Edmonton Oilersiin ja sai vastineeksi tähtihyökkääjä Taylor Hallin. Vielä ensimmäisellä kaudella Hall ei pystynyt auttamaan Devilsiä kevään ”lopputansseihin”, mutta tällä kaudella hän on sen totisesti tehnyt. Hall on tehnyt 76 otteluun kovat tehot 39+54=93.
Edmonton varasi kanadalaishyökkääjän koko varaustilaisuuden ykköspelaajana kesällä 2010. Oilers oli kuitenkin NHL:n huonoimpia joukkueita, eikä Hall päässyt kokemaan pudotuspelien tunnelmaa kertaakaan Oilersissa. Nyt, kahdeksan kautta ja 529 NHL:n runkosarjaottelua myöhemmin Hall pääsee viimein pelaamaan pudotuspeleissä.
– Tiedän, että minusta on ollut paljon puhetta, mutta me olemme kuitenkin joukkue ja nojaamme toisiimme. Kyse ei aina ole pisteistä, mutta jos katsotaan vaikka (Travis) Zajacin ketjua tänään ja sitä, miten he hiljensivät täysin (Auston) Matthewsin kentän, niin se on paljon tärkeämpää kuin se, saanko minä jotain kakkossyöttöä ylivoimalla, Hall linjasi toimittaja Dan Rosenin mukaan.
Taylor Hall on ollut tällä kaudella Devilsin ylivoimainen ykköstähti. Hän johtaa joukkueen sisäistä pistepörssiä peräti 42 tehopisteen erolla sveitsiläiseen Nico Hischieriin nähden.
Taylor Hall: "I know much has been made about myself, but we're a team that relies on everyone. It might not be points, but for example, Zajac's line, how they shutdown Matthews tonight, that's more important than me going out and getting a second assist on the power play."
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- JYPille iso takaisku: Supertähti jälleen sivuun
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- Ilveksen nuori hyökkääjä matkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Iso käänne – NHL-seura astui esiin Patrik Laineen tavoittelussa!
- USA:n kultavahdille korkein mahdollinen kunnianosoitus Donald Trumpilta!
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Kanadan päävalmentajalta suorat sanat olympiafinaalin ratkaisusta: ”Ei tuo ole jääkiekkoa”
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!
- Mikko Rantanen loukkaantui olympialaisissa – nyt tipahti huonoja uutisia
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- Näin Donald Trump reagoi USA:n olympiavoittoon
- IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
- Nuorten Leijonien puolustaja: lähtöpassit HIFK:sta – tässä uusi seura