Voitko uskoa? Eläkkeelle jääneet NHL-legendat tekivät yllätyspaluun maajoukkueeseen – pelaavat jo MM-kisoissa!
Pitkän NHL-uran tehneet legendaariset liettualaiskiekkoilijat Dainius Zubrus ja Darius Kasparaitis päättivät tehdä paluun takaisin kaukaloon pitkän tauon jälkeen.
Kummatkin jo eläköityneet kiekkoikonit nähdään Liettuan maajoukkueessa huhtikuun 22. päivä alkavissa 1-divisioonan MM-turnauksessa. Liettua isännöi oman B-lohkonsa MM-turnausta, kun taas A-lohko pelaa Unkarissa.
45-vuotias Kasparaitis ei ole pelannut ammatikseen jääkiekkoa lähes kahdeksaan vuoteen. Puolustajan viimeiseksi seurajoukkueeksi jäi Pietarin SKA, jota hän edusti kaudella 2009-10.
Kasparaitis on pelannut viimeisen neljän vuoden aikana ainoastaan Liettuan pääsarjassa pelaavan Hockey Punksin joukkueessa yhteensä seitsemän kamppailua tehoin 6+16=22. Miamissa asustava Kasparaitis kävi muutaman kerran vuodessa Liettuassa, jotta hän sai täyteen Liettuan maajoukkueen edustamiseen vaadittavat neljä pelattua kautta maan sarjassa.
Hurjana taklaajana tunnettu Kasparaitis on edustanut aikaisemmin maajoukkuetasolla Venäjää sekä Neuvostoliittoa. Kasparaitis on pelannut Venäjän maajoukkueessa kolme kertaa olympialaissa sekä hän on myös edustanut yksissä olympialaisissa olympialipun alla pelaavia venäläisurheilijoita. MM-kisoissa pakkilegenda on nähty kahdesti.
Kasparaitis päätti NHL-uransa kauteen 2006-07 ja viimeisen ottelunsa hän pelasi New York Rangersin paidassa. Hän on pelannut NHL:ssä yhteensä 863 runkosarjaottelua tehopistein 27+136=163. Pudotuspeleissä hän takoi 83 otteluun tehot 2+10=12.
– Olen yrittänyt vahtia viimeiset kuusi kuukautta mitä syön. Olen myös yrittänyt nostaa harjoittelun määrää ja katsoa missä kunnossa olen. Ja näin myös tein. Menin Liettuaan ja pelasin neljä ottelua pääsarjassa sekä yhden pelin oman kotikyläni seurassa. Tuntuu, että minulla on viellä ”se” tallella. Tiedän, että minulla on vielä paljon työtä edessäni, jotta olen valmis huhtikuussa, Kasparaitis sanoi viime marraskuussa The Hockey Writers -sivuston haastattelussa.
– Tuntuu, että tämä on nyt tulossa jo todeksi – ja nyt minulla on hyvä kaverini täällä, Dainius Zubrus. Hän jäi eläkkeelle vastikään ja hän on pelannut myös Liettuassa sekä NHL:ssä. Me tapasimme Miamissa ja harjoittelimme yhdessä. Olemme valmiita edustamaan maatamme huhtikuussa. Tämä on pitkä prosessi, mutta toivottavasti pystymme siihen, kiekkolegenda jatkoi.
Liettuan historian toinen NHL-pelaaja 39-vuotias Zubrus päätti kiekkouransa vuoden 2016 Stanley Cup -finaaleiden jälkeen, kun hänen edustama San Jose Sharks hävisi harmittavasti finaalisarjan.
Puolustavana hyökkääjänä tunnettu Zubrus pelasi NHL-urallaan mahtavat 1293 runkosarjaottelua tehoin 228+363=591. Hyökkääjäjätti summasi NHL:n pudotuspeleissä 106 ottelussa tehot 12+25=37.
Zubrus pelasi edellisen kerran Liettuan maajoukkueen riveissä vuonna 2014 1-divarin MM-kisoissa. Silloin hän mätti viidessä ottelussa kaksi maalia ja yhdeksän tehopistettä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!