Maalivahti Karri Rämöä ei nähdä tänä keväänä MM-kisoissa, uutisoi MTV Sport.

Jokereiden tähtimaalivahti olisi ollut oiva vahvistus Leijonien maalivahtiosastolle, mutta vaikea kausi on vaatinut veronsa, eikä hän näin ollen pääse osallistumaan arvokisoihin.

– Kisat olivat kovasti mielessä, ja olisi ollut siistiä lähteä.

– Mutta minulla on isot loukkaantumiset alla. Lisäksi viimeisessä pelissä tuli pieni venähdys. Todennäköisesti en olisi ehtinyt palautua kisoihin. Riskit siitä, että vamma olisi mennyt pahemmaksi oli aika suuri. Sitten olisi ollut taas yksi kesä piparina, Rämö paljastaa MTV Sportille.

Kokenut suomalaismaalivahti esiintyi kuluneella kaudella Jokereiden paidassa 18 runkosarjaottelussa ja kuudessa pudotuspeliottelussa. Hän pääsi varsinkin kevään peleissä hyvään iskuun.
Lähde: MTV Sport
LUE MYÖS