Suomessa on tänä keväänä puhuttanut paljon suomalaisten NHL-pelaajien kieltäytymiset lähestyviin MM-kisoihin. Toistaiseksi todellisia NHL-tähtiä Leijonat on saanut ainoastaan kaksi, Teuvo Teräväisen sekä Sebastian Ahon.

Myös Ruotsin maajoukkue on joutunut pettymään. Tre Kronor lähtee puolustamaan MM-kultaansa ilman useaa eturivin kiekkotaituria. Muun muassa kaksinkertainen NHL:n Vuoden puolustaja Erik Karlsson, Stanley Cup -mestari Henrik Zetterberg sekä Alexander Edler seuraavat kisat kotisohvalta.

Pelaajilla on ollut samat syyt jäädä kisoista pois kuin monilla suomalaisillakin. Perhe tai kauden aikana saadut vaivat ovat olleet liian suuria esteitä MM-turnaukseen osallistumiselle. Viime vuonna kultaa torjunut Henrik Lundqvist olisi saattanut tulla mukaan, mutta polvivaivat pitävät miehen pakkolomalla.

Ruotsilla pelasi NHL:ssä 98 pelaajaa, mikä on yli kaksinkertainen määrä suomalaisiin verrattuna. Siksi sillä on ollut varaa olla kysymättä joitakin pelaajia mukaan.

Kisakutsusta kieltäytyneet

Henrik Lundqvist
Erik Karlsson
Alexander Edler
Henrik Zetterberg
Niklas Kronwall
Jonathan Ericsson
Patrik Berglund
Oscar Klefbom
Victor Rask
Niklas Hjalmarsson
Carl Gunnarsson
Jesper Fast
Alexander Steen
Jacob Markström
Joakim Nordström
Elias Lindholm
Mattias Janmark

Ei kysytty

Christian Folin
Oscar Fantenberg
Pontus Åberg
Klas Dahlbeck
Fredrik Claesson
Robin Lehner
Eddie Läck