Patrik Laineelle kuittailua Leijonien tappiosta: ”Voitto suurmaasta – aika uskomatonta!”

Winnipeg Jetsin nuoret tähtihyökkääjät Patrik Laine ja Nikolaj Ehlers ovat paitsi joukkuetovereita, myös hyviä ystäviä siviilissäkin.
Vaikka kaksikko viettää paljon aikaa yhdessä, oli heillä aivan äskettäin myös hieman kilpailemisen aihetta. Ehlersin kotimaa Tanska haastoi nimittäin Leijonat MM-kisoissa.
Pidemmän korren veti lopulta Ehlers, joka sai tilaisuuden kuittailla Laineelle Tanskan yllätysvoitosta.
– Matkustimme silloin, mutta katsoin ottelun kaksi viimeistä erää. Olin innoissani siitä, Ehlers kommentoi Winnipeg Sunille.
Voitto oli Tanskan ensimmäinen Suomesta kahdeksaan vuoteen. Jetsin kaverukset olivat tuolloin vasta kiekkouriensa alkutaipaleella: Ehlers oli 14-vuotias, Laine kaksi vuotta nuorempi.
– Tanskan kaltainen pieni kiekkomaa kaataa harvoin tällaisia suurmaita. Tällainen voitto, varsinkin kotikisoissa, on aika uskomatonta, Ehlers hehkutti.
– Tanskassa on vain nelisentuhatta jääkiekkoilijaa ja 26 jäähallia, joten MM-isännyys on iso juttu maallemme.
Laine ja Ehlers pääsevät kilvoittelemaan tänä keväänä vielä kaukalossakin, sillä Jetsin kausi jatkuu viikonloppuna NHL:n konferenssifinaaleissa. Jets hakee Stanley Cup -finaalipaikkaa Vegas Golden Knightsia vastaan.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!