IS: NHL-hyökkääjä Jesse Puljujärvi tekee parhaillaan rajusti töitä – ”Joka kerta voi laittaa lisää rautaa tankoon”
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Jesse Puljujärvellä on meneillään yksi elämänsä tärkeimmistä harjoituskesistä.
Nuori suomalaishyökkääjä on harjoitellut jo yli kuukauden ajan kotiseuduillaan Oulussa. Tilanne on erilainen kuin kahtena edelliskesänä, jolloin Puljujärvi harjoitteli pääkaupunkiseudulla.
– Helsingissä oli hyvää treeniä, mutta mietin aina, että koska pääsisi Ouluun ja kotiin käymään.
– Nyt on mukavampi treenata, kun perhe ja ystävät ovat lähellä. Tämä on kaikin puolin parempi homma nyt, Puljujärvi kertoi Ilta-Sanomille.
Nuori Edmonton Oilersin hyökkääjä on harjoitellut Oulussa Kärppien mukana, minkä lisäksi hän lukeutuu Samppa Jaakolan harjoitusryhmään. Puljujärven kohdalla harjoituksissa on keskitytty erityisesti nopeuden ja kamppailuvoiman kehittämiseen ja tuloksia on jo nähtävillä.
– Voima on tarttunut. Melkein joka kerta voi laittaa lisää rautaa tankoon, hyökkääjä kehuu.
Puljujärvi on pelannut nyt viimeiset kaksi kautta Pohjois-Amerikassa, muttei ole pystynyt vielä nousemaan odotetulle tasolla. Kuluneella kaudella hän viimeisteli 65 otteluun 20 (12+8) tehopistettä.
Lähde: Ilta-Sanomat
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”