Perhetragedia painaa – Teemu Selänne avoimena surustaan: ”Ei siitä toivu”
Kuva: Ilari Isotalo
HELSINKI. Kiekkolegenda Teemu Selänne myöntää alkukesän olleen synkän.
Ex-NHL-tähti viihtyy kesät Suomessa. Selänne osallistu viikonloppuna perinteiseen Bermuda-tennisturnaukseen. Hyväntekeväisyystapahtumassa puheenaiheeksi nousi tuore suru – Liisa-äiti nukkui pois alkukesästä.
Kiekkokonkari täytti heinäkuun alussa 48 vuotta. Juhlat jäivät tänä vuonna vähiin.
– Kesäkuu oli todella synkkä. Äidin poismeno oli todella inhottava juttu. Lähimmäisten menettäminen on aina vaikeaa – mutta oma äiti on vielä siitä vielä vähän ylempänä, Selänne myöntää medialle.
Toipuminen itselleen rakkaan ihmisen menetyksestä vaatii aikaa. Selänne kertoo avoimena, että perhetragedia painaa vielä pitkään.
– Ei siitä toivu. Ainakaan heti. Ei ole montaa minuuttia mennyt, etteikö se palaisi mieleen. Sen takia syntymäpäivätkin menivät vähän ohi – ei ollut oikein juhlafiilistä.
Selänteiden kesään kuuluu kiekkotähden eläkepäivillä silti paljon ohjelmaa. Tenniksen ohella Suomessa on tarkoitus viettää myös muuten paljon aikaa.
– Aika vähän on ohjelmaa. Vähemmän jopa kuin aiemmin. Se on siistiä – nyt voi enemmän tehdä päätöksiä ohjelmasta vaikka sitten ihan aamulla, Selänne kertoo.
LUE MYÖS: Ura kokonaan ohi! Yli 500 NHL-pelin Sean Bergenheimin elämä meni uusiksi: ”Tuntui, että nyt on paukut loppu”
LUE MYÖS: Jatkuuko upea ura? Yli 700 NHL-pelin Tuomo Ruutu jo yli vuoden pelaamatta – kommentoi jatkoa mystisesti
Ilari Isotalo, Helsinki
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- Hurja määrä tulivoimaa! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -puolustajat
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan
- Berner Zeitung: Ville Peltosta viedään Sveitsin jättiseuran peräsimeen
- Kärpät julkaisi kriisitiedotteen: ”Asiaton ja epäreilu käytös ei auta meitä”
- Mikko Rantanen tehtaili mykistävän soolomaalin NHL:ssä: ”Tervetuloa veivikaupunkiin!”
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Huippu-uutinen! Atro Leppänen solmi uuden NHL-sopimuksen
- Jukurien sairastuvalla karu tilanne – yhden pelaajan kausi paketissa!
- AL: Tappara-tähti teki päätöksensä – ensi kauden seura selvisi!
- Markus Granlund NHLWAMille: Paluu Liigaan suunnitelmissa – tässä seurassa
- SK: Ilveksen johtohahmo lähtee kilpailijan leiriin!
- Ben Bloodista jysähti iso paljastus!
- Milanon olympia-areenasta shokkipaljastus!
- Lähde: Tässä on Niklas Rubinin ensi kauden seura
- Antti Raanta loukkaantui – MTV: Uutta tietoa tilanteesta
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Roope Taponen: uusi osoite Liigasta!
- Liigan entinen maalihirmu: ura ohi!