Valmentajien jättitapahtumassa ylistettiin suomalaista maalivahtipolkua – ”Se on ykkösasia”
Kuva: Getty Images
Viime viikonloppuna lukuisat jääkiekkovalmentajat ympäri maailmaa suuntasivat Torontossa järjestettyyn kokoukseen, missä he pääsivät jakamaan ajatuksiaan keskenään. Suurimpia puheenaiheita perinteisessä tapahtumassa olivat tänä vuonna valmennusohjelmien ja juniorityöskentelyn kehittäminen.
The Score uutisoi, että Kanadan valmennusohjelmia verrattiin Suomen ja Ruotsin vastaaviin. Maalivahtien kehityksestä puhuttaessa Suomi oli vertailun kohteena, sillä se on tuottanut lähivuosina lukuisia taitavia torjujia maailman huippusarjoihin.
Kokouksessa puhuttiin maalivahtina aloittamisesta, joka on Suomessa paljon yksinkertaisempaa. Suomessa lapsi voi aloittaa veskarina täysin vapaaehtoisesti, kun taas Kanadassa tai Yhdysvalloissa tolppien väliin päätyy usein pakon sanelemana.
Toronto Maple Leafsin maalivahtivalmentaja Steve Briere kertoo, että hän kuulee jatkuvasti tapauksista, joissa kanadalaiset tai yhdysvaltalaiset vanhemmat kertovat tekosyitä miksi heidän lapsensa pitäisi olla kenttäpelaaja. Lapsen kerrotaan olevan liian lahjakas, liian pitkä, liian lyhyt tai liian tärkeä pelaaja maalivahdiksi. Tällainen asenne on johtanut usein harrastuksen lopettamiseen.
Suomessa tilanne on toinen. Maalivahdin asema on suomalaisessa jääkiekossa paljon arvostetumpi, jolloin nuoren on helpompi jatkaa tolppien välissä. Vaikka moni suomalainen juniori haluaa olla kuin Patrik Laine, myös Pekka Rinne saa samanlaista ihailua.
– Suomalaiset ylistävät maalivahteja. Se on ykkösasia, Briere kertoi puheessaan.
Suomen maalivahtitilanne elää ja voi hyvin. Rinteen lisäksi NHL-seurojen ykkösveskareihin kuuluvat Antti Raanta sekä Tuukka Rask. Myös Juuse Saros, Joonas Korpisalo, Kari Lehtonen, Antti Niemi, Harri Säteri ja Christopher Gibson edustivat suomalaista osaamista viime kaudella.
Mikko Koskinen ja Ville Husso tuovat ensi syksynä NHL:ään lisää sinivalkoista väriä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!