Leijonat-vahdilla selkeä tavoite ensimmäiselle KHL-kaudelleen – perusteli myös pelinumerovalintaansa
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Joni Ortion edessä on täysin uudenlaiset haasteet.
27-vuotias veräjänvahti pelaa alkavalla kaudella ensimmäisen vuotensa KHL:ssä ja Vitjaz Podolskin väreissä. Vaikka tavoitteena on kivuta välittömästi ykkösmaalivahdin tontille, ei se tule olemaan kuitenkaan itsestäänselvyys.
Vastassa on organisaatiota jo viisi kautta edustanut Igor Saprikin, joka torjui viime kaudella 35 ottelua komealla 92,1 torjuntaprosentilla.
– Tottakai toivon olevani ykkönen. Tulin Vitjaziin torjumaan kiekkoja enkä istumaan penkillä, Ortio tykitti Vitjazin julkaisemalla Youtube-videolla, jossa fanit saivat esittää suomalaisvahdille kysymyksiä.
Ortio pelasi edelliset kaksi vuottaan SHL:ssä, johon hän siirtyi Calgary Flamesin organisaatiosta. Pohjois-Amerikasta hänen tililleen kertyi 37 NHL-ottelua, mutta suurin osa ajasta vierähti kuitenkin farmissa.
– Olin vakuuttunut, että SHL on korkeatasoisempi sarja kuin AHL, koska siellä on paljon lahjakkaita pelaajia. Toisaalta SHL ei ole niin kovatasoinen kuin KHL, joka on yksi Euroopan parhaista liigoista, Ortio puntaroi.
Yksi kysymyksistä liittyi Ortion pelinumeroon (31).
– Olen pelannut lapsesta asti numerolla 31. Calgaryssä Karri Rämö pelasi kyseisellä numerolla ja olin hänelle siitä vihainen, koska numero 31 näyttää selässäni hyvältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!
- Mikael Granlund kovassa iskussa NHL:ssä – maaliputki venyy
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!