Läpimurto Liiga-eliittiin? Nuori HIFK-yllättäjä hurmaa otteillaan: ”Hosuminen jäänyt”
Kuva: Juha Tamminen
TYCHY. Nuori Elias Ulander on puolustaja, jonka nimi ei sano vielä suurelle yleisölle mitään.
21-vuotias puolustaja on päässyt nousemaan Liigaan kuin varkain. Kun viime kaudella kiekkomedia ällisteli kaksi vuotta nuoremman Miro Heiskasen otteita, pääsi Ulander ottamaan rauhassa ensimmäiset askeleensa ammattilaisuuteen.
34 peliä Liigassa antavat nuorukaiselle hyvän selkänojan tähän kauteen. Ja se näkyy kaukalossa: nuorukainen on ollut hieman yllättäen alkukauden kaikissa peleissä HIFK:n puolustuksen johtohamoja.
Kiekollinen rohkeus ja oikeat ratkaisut loistivat myös Puolan illassa, kun HIFK käänsi vaikean CHL-avauksen Tychyä vastaan 5-3-voitoksi. Ulander keräsi voiton yhteydessä itselleen tehot 0+2.
– Oma peli tuntuu vuoden takaiseen paljon rauhallisemmalta. Nyt pystyy paremmin pelaamaan kiekollisena ja antamaan sitä oikea-aikaisesti muille. Hosuminen on jäänyt vähemmälle, Ulander kertoo Leijonat.comille.
Pirteät otteet näkyvät peliajassa. HIFK:n pakisto on nimekäs, Ulander on silti ottanut vankan roolin joukkueen ylivoimalta.
– On ollut kyllä nastaa pelata. Rooli on iso ja vastuuta tulee. Tämä on helppo tilanne: voi vain antaa mennä ja pelata mahdollisimman hyvin. Sitä kehittyy kuitenkin aina parhaiten paineen alla, pakki itse pohtii.

Läpimurto mielessä
Ulander kertoo avoimesti tulevan kauden tavoitteen olevan selkeä: läpimurto Liigaan. Alku syksylle on todistanut, ettei se ole enää kaukana. Mutta mitä Ulander haluaa tuoda Liiga-joukkueen matkaan? – Vahvuuteni ovat hyökkäyspelissä. Lähdetään nopeasti omista – helppo eka syöttö ja liikkeelle. Hyökkäyspäässä yritetään ratkoa pelejä. Syöttöjä – ja maaleja tarvittaessa, nuorukainen virnistää. Ulander ja HIFK jatkavat tosipelejään seuraavaksi Italiassa, kun joukkue matkaa sunnuntaiksi Bolzanon vieraaksi. Vastustajaa ei pidä aliarvioida: italialaiset yllättävät päävalmentaja Kai Suikkasen johdolla Ruotsin suurseuroihin kuuluvan Skellefteå AIK:n. – Siitä tulee kova peliä. Hauska nähdä, millainen tunnelma Italiassa on. Tämä Puolan peli oli upea kokemus – tällaisessa tunnelmassa on nasta pelata, Ulander kiteyttää. Kaikki suomalaisjoukkueiden CHL-ottelut suorina lähetyksinä C Moren suoratoistopalvelussa cmore.fi. LUE MYÖS: Nyt NHL ei vie! Leijonakonkari palaa yli 10 vuoden tauon jälkeen Liigaan – avaa HIFK-diilinsä taustoja: ”Oikea päätös” LUE MYÖS: Koko elämä uusiksi! NHL-konkari Lauri Korpikoski avautuu sairaudestaan: ”Paukut ei riitä – parempi sanoa ääneen” LUE MYÖS: Suomesta hyppy NHL:ään? Kärpät-valmentaja varoittelee nuoresta huippuhankinnasta: ”Kuin kala vedessä” Ilari Isotalo, Tychy Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!