Suomalaisvahti oli kasvojenpesun arkkitehti – nyt hänen pitää kestää koko kausi: ”Et voi laittaa liikaa paineita”
Kuva: Getty Images
Viime kaudella Arizona Coyotesin alku oli kamala. Ensimmäinen varsinaisen peliajan voitto tuli yli kuukauden tahkoamisen jälkeen, eikä pistetili ollut karttunut kuin muutamalla hajapisteellä. Kausi oli menetetty jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Kauden loppua kohti joukkue kuitenkin skarppasi. Kojootit voittivat pelejä ja kaatoivat itseään kovempia vastustajia. Tämän nousun selkärankana toimi suomalaisvahti Antti Raanta. Hänen torjuntaprosenttinsa oli sarjan parhaimmistoa (93,0) joukkueessa, joka oli läntisen konferenssin häntäpäässä.
– Mielestäni jokainen joukkue, joka haluaa kamppailla ja voittaa Stanley Cupin, tarvitsee maalivahdin, Kun katsoo viime vuotta, joukkueita jotka menivät pitkälle, heidän maalivahtinsa olivat joukkueidensa tähtiä. Joten et voi laittaa liikaa paineita hänelle. ”Raants” voi pysäyttää vain sen, minkä hän näkee. Mutta hän teki hyvää työtä antaakseen meille hiukan itseluottamusta. Ja meidän puolustus, kun he olivat terveitä, he olivat meidän sydämenlyöntimme. Puolustajat ja maalivahti, päävalmentaja Rick Tocchet taivasteli Arizona Sportsin haastattelussa.
Raannan edessä pelaavista puolustajista yksi, Jason Demers, koki maalivahdin antaman selkänojan konkreettisesti.
– Koko maalivahtirotaatiomme oli huikea vuoden lopussa. Se oli syy, miksi pärjäsimme niin hyvin. Totta kai aloimme pelata oikein, mutta he tekivtä torjunnat joita tarvitsimme ja he taistelivat meille. Mielestäni on syytä optimismiin kun lähdemme tähän kauteen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalaistähdille hurja haaste – NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari selvillä!
- Liigan ennakkosuosikit pitivät pintansa – kaksi välieräjoukkuetta selvillä
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Suomalaishyökkääjällä edessä kymmenes kausi Saksassa – uusi osoite selvillä
- Liigassa tehoillut tähti lähellä jättidiiliä – ”Yksi Euroopan parhaiten palkatuista”
- Leijonista tuttu puolustaja lähtee JYPistä – siirtyy ulkomaille!
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Tapparalle tipahti surkea uutinen!
- Christopher Gibson: ulos
- Ukko-Pekka Luukkosen neronleimaus nosti Buffalon ykköspaikalle NHL:ssä: ”Ilmiömäinen”
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- Eric Gelinasin seura vaihtuu!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Yllättävä ratkaisu! Lukon NHL-lupaus vaihtaa seuraa
- Tappara: huippunimi lähtee!
- Christopher Gibson: ulos
- Jokerit-tähti sikaili – nyt tärähti iso pelikielto