NHL:ssä debytoinut Miro Heiskanen sai kovaa suitsutusta – näin suomalainen kommentoi suoritustaan
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin suomalaislupaus Miro Heiskanen ihastuttaa rapakon takana. Kun tähtipaidat avasivat kautensa 3-0-voitolla, voi alakerran kehua onnistuneen täydellisesti.
Ottelussa debytoi myös toinen suomalainen, Starsin Roope Hintz. Heiskasen kommenteista voi päätellä, että se saattoi helpottaa jäätävästi luutineen ensikertalaisen urakkaan.
– Tietenkin se oli hauskaa. Oli mukavaa pelata Roopen kanssa verrattuna siihen, että olisin ollut yksin, Suomessa esimerkiksi Liigassa ihastuttanut Heiskanen mietti joukkueensa nettisivuilla.
Heiskanen kertoi, että hän tunsi olonsa ”normaaliksi” lisäten, että ensimmäinen peli NHL:ssä oli erikoinen.
Rivien välistä on luettavissa se, että suomalainen katsoo luottavaisin mielin kohti tulevaa. Esimerkiksi hampaankoloon ei tuntunut jäävän mitään.
– Oli todella mukava kokemus. Olen aina unelmoinut ensimmäisestä pelistä ja nyt se on totta.
Kommenttien lisäksi myös tilastot osoittavat sen, että suomalaisduo selvityi ensiesiintymisistään kunnialla. Kummankaan tehotilasto ei luonnollisesti painunut pakkaselle, ja vastuutakin tuli kivasti: Hintz kellotti peliaikaa kymmenisen ja Heiskanen parikymmentä minuuttia.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL