Leijonat-maalivahdilla haastava alkukausi Pohjois-Amerikassa – miten käy NHL-unelman?
Kuva: Getty Images
NHL-seura Detroit Red Wingsin organisaatioon täksi kaudeksi siirtynyt Leijonat-maalivahti Harri Säteri on aloittanut kautensa AHL:n Grand Rapids Griffinsissa vaisusti.
Neljästä pelaamassaan ottelussa on 29-vuotias Säteri onnistunut auttamaan joukkueensa voittoon ainoastaan kerran ja myös miehen torjuntaprosentti on vaatimaton 86,3.
Viime yönä pelatussa ottelussa Säteri joutui antautumaan viidesti, kun Texas Stars peittosi Grand Rapidsin 6-3.
Suomalaisvahdin mahdollisuudet päästä pelaamaan NHL-tasolla vaikuttivat jo ennen kauden alkua haastavilta, sillä Red Wingsin kokenut maalivahtikaksikko Jimmy Howard ja Jonathan Bernier vaikutti jo lähtökohtaisesti sementoidulta.
Detroitilaisjoukkue on kuitenkin kyntänyt kauden kuudessa ensimäisessä ottelussaan pahasti, eivätkä sen veskaritkaan ole varsinaisesti loistaneet.
Nyt nähdyillä otteillaan Säteri ei kuitenkaan ole tehnyt itsestään juurikaan houkuttelevaa vaihtoehtoa Red Wingsin valmennusjohdolle.
Säteri siirtyi Red Wingsiin kesällä Florida Panthersista, jossa pääsi viime kaudella pelaamaan uransa ensimmäiset NHL-ottelut. Suomalainen sai tililleen tuolloin yhteensä yhdeksän ottelua joissa torjuntaprosentiksi muodostui 91,1.
LUE MYÖS:
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”

- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi