NHL-konkari ei ujostele: Teki huiman ennustuksen Miro Heiskasesta – ”Tulee räjäyttämään ihmisten tajunnan”

Dallas Starsin suomalainen supertulokas Miro Heiskanen on startannut ensimmäisen NHL-kautensa loistavalla tavalla.
Heiskanen on kirjannut 12 ottelussa puolustajalle komeat tehot 2+2=4. Tärkeintä on kuitenkin se, että 19-vuotias nuorukainen on kuulunut Starsin puolustuksen avainpelaajiin ja peliaikaa on irronnut yli 20 minuutin keskiarvolla.
Heiskasen hieno aloitus ei ole kuitenkaan saanut niin merkittävää huomiota kuin esimerkiksi Vancouver Canucksin tulokashyökkääjä Elias Petterssonin vastaava. Onhan siihen tietysti syynsä, koska ruotsalaispeluri ollut yksi NHL:n parhaita pelaajia alkukaudella.
Fakta on kuitenkin se, että Dallasissa pelaajat eivät pääse niin helposti estraadille, kuin isommilla markkina-alueilla.
Tämän tietää myös Starsin kokenut hyökkääjä Jason Spezza, koka jätti Kanadan pääkaupungin Ottawan kirkkaat valot kauden 2013-14 päätteeksi ja siirtyi Dallasiin pitkällä paperilla. Yli 1000 NHL-peliä urallaan pelannut Spezza tiedostaa, että Heiskasella tulee vaikeuksia saada ansaitsemaansa huomiota uransa alkutaipaleella.
– Hän tulee piilottelemaan Dallasissa seuraavat pari vuotta, eikä kukaan tiedä mitä hän tekee. Mutta sitten hänen tilastonsa alkavat puhumaan puolestaan ja hän tulee räjäyttämään ihmisten tajunnan. Näin uskon asian menevän, Spezza kertoi Sportsnetin toimittaja Chris Johnsonille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty