Videokooste: Nuoret Leijonat sensaatiomaisesti mitalipeleihin! Kanada kaatui jatkoajalla
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Nuoret Leijonat ottivat monellakin tavalla historiallisen voiton Kanadasta puolivälieräottelussa. Suomi kaatoi kisaisännät jatkoajalla lukemin 2-1. Koskaan aiemmin Kanadaa ei ole jätetty kotikisoissa mitalipelien ulkopuolelle, ja Suomi ei puolestaan ole yltänyt mitalipeleihin pienessä kaukalossa.
Voitto ei irronnut helpolla. Nuoret Leijonat pelasivat ehdottomasti turnauksen parhaan pelinsä. Joukkue piti paljon kiekkoa, eikä antanut Kanadalle juurikaan mahdollisuuksia päästä revittelemään hyökkäyspäässä.
Kanada kuitenkin juhli ottelun avausmaalia. Ian Mitchell laukoi kiekon vastustamattomasti etukulmasta sisään.
Lukuisista hyvistä paikoista huolimatta Suomi iski avausmaalinsa aivan ottelun loppuhetkillä. Osuma ei ollut sieltä kauneimmasta päästä. Eeli Tolvanen heitti kiekkoa maalin eteen, ja peliväline pomppasi sisään Aleksi Heponiemen polvisuojista.
Voittomaali syntyi vastahyökkäyksestä jatkoajalla. Toni Utunen iski koko kautensa ensimmäisen maalinsa. Syötöt tarjoilivat Heponiemi ja Aarne Talvitie.
Suomen ehdottomasti paras pelaaja oli maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen. Hän pysäytti Kanadan kapteenin rankkarin jatkoajalla ja ottelun mittaan myös useampia läpiajoja.
Lue myös: Karu tuomarivirhe? Suomalaispakki telottiin rumasti ilman rangaistusta – katso video
Lue myös: Nyt on tunnelma katossa! Tältä Suomen vaihtoaitiossa näytti puolivälierän ratkaisuhetkellä – katso video
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Tässä MTV:n Liiga-tiimi alkavalle kaudelle – nämä ottelut näkyvät ilmaiseksi!
- Aleksander Barkov vaikuttui Tapparan NHL-lupauksista – yksi ominaisuus ylitse muiden
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!