Mikko Rantasen joukkuekaveri hermostui täysin – kommentoi nyt outoa tapausta, päävalmentaja ymmärsi reaktion
Kuva: Getty Images
Colorado Avalanchen Mikko Rantasen joukkuekaveri Nathan MacKinnon kohautti taannoin, kun supertähtien edustama joukkue koki Calgary Flamesia vastaan jo kahdeksannen tappionsa yhdeksään edelliseen peliin.
MacKinnon viesti kyseisen ottelun loppuhetkillä päävalmentaja Jared Bednarin suuntaan, että tämän tulisi ”vain hoitaa työnsä”.
Nyt Avalanchen toiseksi paras pistemies (26+40=66) valottaa itse tapahtunutta NHL.comin nettisivuilla.
– En voi tehdä niin, olin vain turhautunut, pistelinko myöntää.
Raivoaminen sai alkunsa siitä, ettei Bednar ottanut maalivahti Semen Varlamovia vaihtoon aiemmin pelin loppuhetkillä.
– Lisäksi Flamesin Matthew Tkachuk oli juuri osunut tyhjään maalin. Olin vain turhautunut. Rakastan pelata Bednarille, kanadalainen painottaa.
MacKinnonin raivoamisessa on niin hyviä kuin todella uhkaaviakin puolia. Toisaalta joukkueen yhden suurimman tähden melskaaminen osoittaa sen, että viime vuosina pääasiassa kaukana kärjestä räpeltänyt joukkue haluaa oikeasti menestyä, mutta toisaalta se kertoo uhkaavaa kieltä myös kärkimiesten epätoivosta.
– Luulen, että kaikki olivat turhautuneita, mutta itse olin ainoa, joka teki niin. Ei tekosyitä – kaikki haluavat voittaa.
Luotsi itse ei loukkaantunut mesoamisesta.
– Se ei häirinnyt minua lainkaan, Bednar itse vakuuttaa.
Seuraava kommentti osoittaa juuri sen, miksi raivoamisessa on käänteislogiikkaa käyttäen myös havaittavissa hyviä asioita.
– Tätä rakastan Nathanissa ja muissa joukkueemme pelaajissa. Heillä on paloja, tunteita ja intohimoa.
Bednar tietää rypemisestä huolimatta sen, miten tähänkin tilanteeseen tulee suhtautua.
– Tehtäväni valmentajana on vain varmistaa, että ajamme tunteita, intohimoa ja energiaa oikeisiin paikkoihin ja teemme sen myönteisellä tavalla.
LUE MYÖS:
Video: Mikko Rantasen ketjukaveri tulistui omalle valmentajalleen – ”Tee vain työsi!”
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa