”Totta kai se koskettaa” – Yleisö otti Juhamatti Aaltosen upeasti vastaan, leijonatähdeltä heti huimat tehot

LAHTI. Jääkiekon maailmanmestari ja olympiapronssimitalisti Juhamatti Aaltonen palasi Liigaan perjantaina. Paluumuuttaja pisti tuulemaan oikein kunnolla, sillä Pelicansin erikoiseen 9-4-voittoon päättyneen pelin kaksi maalia (2+1) olivat laiturin käsialaa.
– Se vappauttaa paljon. Hyökkäävä pellaaja tarvitsee onnistumisia – vaikka ne eivät olisi aina maaleja, voivat olla harhautuksia tai syöttöjä. Tärkeintä on, että voitamme joukkueena, hyökkääjä tarinoi pelin tauottua yllättävänkin suuren haastattelijajoukon edessä.
Aaltonen oli Lahdessa ilmeisen kaivattu hahmo. Hän luisteli ennen peliä jäälle viimeisenä huimien suosionosoitusten saattelemana, ja lisäksi päätöserässä yleisö huusi ”Juhis”-lempinimeä katsomossa ilmaan hyppien, kun maalihanat aukesivat.
– Hienolta tuntui palata. Kiitos ihmisille, hyvin ottivat vastaan. Oli hienoa pelata, vähän jännitti. Ei ole ihan lapaseen mennyt tässä pari viimeistä vuotta, puolentoista kauden aikana Ruotsissa ja Sveitsissä pelannut hyökkääjä miettii.
Yleisön reaktio puri hyökkääjään.
– Totta kai se koskettaa. Kiitin, että he tukivat, vaikkei ehkä paras startti ollutkaan.
Vaikka startti nyt ei ehkä paras ollutkaan, näytti Aaltonen ainakin ensimmäisessä pelissä, mihin hän pystyy. Ennen maalejaan leijonahyökkääjä nousi tapetille muutaman maagisen syötön ja kynäilyn ansiosta. 33-vuotias laituri haluaa näyttää jatkossakin, mihin hän kykenee.
– Totta kai. Sitä varten tänne tultiin. Tiedän kyllä, mihin pystyn.
Aaltosen mukaan hänellä oli tiedossa olemassa olevat taidot. Kenties niiden vuoksi Lahdessa on hyvä ottaa uusi alku, kun Pelicanskin liitää lähellä sarjakärkeä.
– Oli kyllä tiedossa, etteivät taidot ole mihinkään kadonneet.
– Meiltä joukkueelta ei ollut mikään ihan paras alku. Kolmannessa erässä näytimme luonnetta, se on kovan joukkueen merkki. Overall: Hyvä fiilis, Aaltonen tarinoi.
Mitä suuren yleisön mielissä lähivuosien panoksen takia kenties ristiriitainen pelaaja haluaa tuoda Pelicansiin?
– Kokonaisvaltaista peliä. Haluan puolustaa, taistella ja olla esimerkki. Hyökkäystaidot ovat, mutta en pelkästään sitä, vaan myös puolustusta ja karvausta.
LUE LIIGAN TUOREIMMISTA MYÖS:
Toimittaja paljasti: Nuori suomalaishyökkääjä loikkaamassa toisesta liigaseurasta HPK:hon
Sebastian Aho rikkoi piste-ennätyksensä, Mikael Granlundin tehot eivät riittäneet voittoon asti
Siirtomarkkinoilla tapahtuu: HPK kaappasi kokeneen hyökkääjän – toiseen suuntaan nuori lupaus
Palkinto huippukaudesta! Ilves nappasi 22-vuotiaan yllätysnimen Mestiksestä

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- NHL-sopimus purkissa – suomalaishyökkääjän ura jatkuu Pohjois-Amerikassa
- Vahvistus tuli – tässä on Axel Rindellin uusi seura: ”Puolustajatyyppi, jota tarvitsemme”
- Näin Leijonat pelaa olympiakisoissa – otteluohjelma julki
- Lukko sopimukseen kanadalaisen maalitykin kanssa – ”Hyväraaminen pelaaja”
- Toimittaja: Liiga-seuran maalivahtiduolle etsitään uutta seuraa
- Toimittaja: Kristian Vesalaisesta iso paljastus
- Tappara-tähti lähtee olympialaisiin!
- Näkökulma: Liigan uusi sarjajärjestelmä on paniikkiratkaisu pahimmasta päästä
- TPS rysäytti ison sopimuksen pöytään!
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!