HIFK:n pelaajaruletti pyörii jälleen: Ykköspuolustaja palaa kokoonpanoon, kaksi tehomiestä putoaa pois
Kuva: Juha Tamminen
HIFK saa Sport-otteluun kovia vahvistuksia sairastuvalta.
Helsinkiläisjoukkue tiedottaa Sakari Salmisen sekä Teemu Erosen (kuvassa) tervehtyneen ja Teemu Tallbergin puolestaan kuntoutuneen loukkaantumisestaan.
Varsinkin Erosen tuloa on odotettu melko pitkään, sillä joukkueen ykköspuolustaja on sairastellut aina Ruotsin EHT-turnauksesta lähtien ja miehen edellinen Liiga-ottelu on lähes kolmen viikon takaa TPS:ää vastaan.
28-vuotias Eronen ehti ennen sairastumistaan rikkoa jo oman yhden kauden piste-ennätyksensä ja on edelleen puolustajien pistepörssin kakkosena summattuaan 45 ottelussa komeat 33 (8+25) tehopistettä.
Hyvien uutisten lisäksi HIFK tiedotti myös sen riveistä puuttuvan pitkäaikaispotilaiden lisäksi kaksi tärkeää kärkiketjujen pelaajaa.
Iikka Kangasniemi loukkaantui edellisessä Sport-ottelussa viikko sitten saatuaan kiekon kasvoihinsa heti kamppailun alussa eikä ole kokoonpanossa. Ruotsalaistaituri Erik Thorell puuttuu puolestaan sairauden vuoksi.
Myös Sport tiedotti tiistaina lukuisista poissaoloista tämän päivän otteluun. (lue uutinen täältä)
LUE MYÖS: Huonoja uutisia! Liiga-seura vaikeuksissa kesken pudotuspelitaiston – ”Ei tämä ole ensimmäinen kerta”
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä